Kiukaista lähteviä paloja paljon – "Turvallisuutta pitäisi miettiä rakennusvaiheessa"

Kiuasvalmistajille suositus parantaa turvallisuutta 2:00

Onnettomuustutkintakeskus, Otkes, antoi tänään Suomen suurimmille kiuasvalmistajille suosituksen kiukaiden turvallisuuden parantamiseksi. Selvyyttä halutaan etenkin kiukaiden käyttöliittymään, eli lämpötilansäätimeen ja ajastimeen.

– Meillä on aika paljon kiukaista lähteviä paloja vuosittain ja yksi selkeä parannuskonsti olisi, että kiukaan käyttöliittymä tehtäisiin käyttäjäystävällisemmäksi, turvallisemmaksi ja paremmaksi, sanoo Onnettomuuskeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.

Helo Oy:n toimitusjohtaja sanoo, että suomalaisilla kiuasvalmistajilla on kiukaita laidasta laitaan.

– Fakta on se, että lähes kaikilla suomalaisilla kiuasvalmistajilla on seinäkiukaita ja lattiakiukaita, joissa on valinnaisia tapoja ohjata kiuasta, sanoo Jan Björkbom.

Hän kertoo, että hinnalla on iso merkitys kiukaan ominaisuuksiin.

– Halvimpien kiukaiden ohjaimet ovat teknisistä syistä kiukaan alaosassa, jotta kuumuus ei vaikuttaisin niihin, ja ne toimivat varmasti. Kiukaan voi hankkia myös siten, että hallintalaitteet ovat korkeammalle asennettuina. Silloin niiden hallinnoiminen on visuaalisesti helpompaa. Jos tästä mennään vielä askel eteenpäin, voidaan kiuasta hallita erillisellä ohjaimella, joka on joko saunahuoneessa tai saunahuoneen ulkopuolella, jotta lapset eivät pääse siihen käsiksi, kuvailee Björkbom.

Björkman uskoo, että kiuasvalmistajat ovat valmiita kehittämään kiukaita edelleen, mutta osansa on myös rakennuttajalla. Eli jo rakennusvaiheessa turvallisuutta pitäisi miettiä pidemmälle.

– Valitettavasti täytyy sanoa, että meillä ehkä liian paljon hinta ohjaa asuntorakentamisessa ostopäätöksiä. Näissä hankintapäätöksissä mennään niihin malleihin, jossa hinta on matalin ja käyttöergonomia on ratkottu tavalla, joka tuottaa kilpailukykyisen hinnan, sanoo Björkman.

Eli jos halvimpiin malleihin tulisi lisää tekniikkaa ja käyttöliittymä muuttuisi, se nostaisi kiukaan hintaa.

– Toisaalta sitten on käyttöturvallisuus, joka on huomattavasti selkeämpi ja vältytään tilanteista jossa ei olla varmoja ollaanko säädetty lämpötilaa vai kiukaan päälle vai poislaittoa. Voi kysyä, että mitä ollaan valmiita maksamaan turvallisuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat