Sydänjää-sarjan tähti Kirsi Ylijoki kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa, kuinka lapsuudesta puuttunut isä on vaikuttanut hänen ihmissuhteisiinsa. Vasta nykyisen puolisonsa, Apocalyptica-yhtyeen Eicca Toppisen kanssa hän on oppinut luottamaan vastakkaiseen sukupuoleen.
– Minulla oli tekemistä oman identiteettini kanssa. Vasta Eican kanssa opin ottamaan vastaan toisen ihmisen hyvyyttä, luottamaan ja antamaan vastuuta, hän kertoo lehdessä.
Kirsin vanhemmat erosivat tämän ollessa vain neljävuotias, minkä jälkeen säännöllinen yhteydenpito isään jäi vuosiksi. Hän on tutustunut isäänsä, kuin myös sisarpuoliinsa kunnolla vasta aikuisena.
– Vuosien saatossa olemme rakentaneet kahden aikuisen välisen suhteen, joka ei perustu enää niinkään vanhempi-lapsi akselille. Yhteisten elämänkokemusten eteen on pitänyt nähdä vaivaa. Perhesuhteet eivät ole tulleet minulle tarjottimella, hän vuodattaa haastattelussa.
SYDÄNJÄÄ MTV3-kanavalla maanantaisin kello 20.00
(MTV3)