Kirsi Alm-Siira kymmenen vuoden takaisesta kömmähdyksestään: "Luulin, että saan potkut"

Kirsi Alm-Siira paljastaa, että kymmenen vuoden aikana suorissa uutislähetyksissä on tapahtunut kömmähdyksiä, jotka eivät ole välittyneet välttämättä katsojille.

MTV:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira saa kuulla edelleenkin, lähes päivittäin kymmenen vuoden takaisesta kömmähdyksestään, kun hän tippui kesken uutislähetyksen tuolilta ja alkoi nauraa tapahtuneelle hervottomasti.

– En muistanut itse kömmähdyksen merkkipäivää. Vasta sitten tiesin asiasta, kun joku onnitteli minua Twitterissä. Edelleenkin, melkein joka päivä joku siitä huomauttaa, Alm-Siira kertoo huvittuneena. 

Alm-Siira muistelee, että vaikka hän nauroikin itse tilanteessa, niin uutislähetyksen jälkeen ei enää naurattanut. 

– Olin ihan varma, että saan potkut. Tuoliltahan voi kuka tahansa tippua, mutta kun aloin vielä nauramaan, hän muistelee fiiliksiään.

Alm-Siira kertoo, että edelleen suorissa uutislähetyksissä tapahtuu tilanteita, joita ei pitäisi tapahtua. Niistä harva kuitenkaan välittyy televisiokatsojille. 

– Kaikkea en halua myöskään paljastaa katsojille. Niin kauan kuin uutisia tulee livenä, niin tulee myös sattumuksia. 


 


Lue myös:

    Uusimmat