Kirkonmiehiltä ei vaadita nuhteettomuutta

Suurimpina esteinä pappien viranhoidolle pidetään kirkon oppien vastaisuutta ja henkirikosta. MTV:n uutisten kyselyssä vastaajat vaativat piispoilta hieman pappeja korkeampaa moraalia.

Kun Turun hiippakunnan piispan Ilkka Kantolan uskottomuus ja Vihdin kirkkoherran Pertti Sistosen vaimoonsa kohdistunut väkivalta nousivat esille mediassa, kysyi MTV3:n uutiset Pappisliiton jäseniltä näkemyksiä siitä, milloin piispan tai papin pitäisi erota virastaan.

Sähköpostilla helmi-maaliskuun vaihteessa tehtyyn kyselyyn vastasi runsaat 400 pappia. Vastausprosentti jäi melko alhaiseksi eli runsaaseen 40:een prosenttiin.

Enemmistö vastaajista katsoo, että piispan pitäisi erota pahoinpitelyn vuoksi. Myös veropetosta tai kavallusta pidetään eroamisperusteena. Toisaalta yllättävän moni vastaaja salli piispalle nämäkin teot. Piispan aviorikos jakoi jo mielipiteet: Niukka enemmistö piti uskottomuutta niin vakavana tekona, että piispankin pitäisi sen vuoksi erota. Naisvastaajat suhtautuvat aviorikokseen sallivammin.

Työpaikkakiusaaminen, rattijuopumus ja varsinkin valehtelu hyväksytään jo herkemmin. Esimerkiksi vain kolmannes on sitä mieltä, että piispan pitäisi erota rattijuopumuksen vuoksi.

Papilta vaaditaan vähemmän

Pappeihin kohdistuvat vaatimukset samansuuntaisia mutta vielä lievempiä. Neljännes vastaajista hyväksyi jopa papin väkivaltaisen käyttäytymisen. Aviorikos sen sijaan salliittiin papille, toisin kuin piispalle. Armahduksen saivat myös työpaikkakiusaajat, rattijuopot ja valehtelijat.

Vastaajilta kysyttiin myös muita mahdollisia syitä joiden vuoksi piispan tai papin pitäisi erota virastaan. Yleisimmät vastaukset olivat harhaoppi ja henkirikos. Myös seksuaalinen hyväksikäyttö ja erityisesti pedofilia tuomittiin. Osa vastaajista mainitsi homouden ja huumeet ongelmina viranhoidolle. Monet pitivät selkeänä esteenä oikeuden tuomiota.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat