Kirkko ja kaupunki -lehdelle langettava päätös: Poisti lihan tehotuotantoa kritisoineen kolumnin, joka suututti maataloustuottajat

Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi kokouksessaan 7.4.2021 langettavan päätöksen Kirkko ja kaupunki -lehdelle.

JSN katsoi, että päätoimittajan päätös poistaa laajaa yhteiskunnallista keskustelua aikaansaanut kolumni oli vastoin Journalistin ohjeita.

Kirkko ja kaupunki -lehti julkaisi tammikuussa vakiokolumnistinsa nettikolumnin, joka käsitteli eläinten hyödyntämistä teologisesta näkökulmasta.

Lihan tehotuotantoa ruotinut kirjoitus herätti paljon keskustelua, ja erityisesti maataloustuottajat kritisoivat kirjoitusta julkisuudessa. Osa kirkon johdosta irtisanoutui kolumnin sisällöstä.

Viikko kolumnin julkaisemisen ja julkisen keskustelun jälkeen päätoimittaja päätti poistaa kolumnin ja pyysi anteeksi, että lehti oli julkaissut sen.

Päätoimittaja perusteli poistopäätöstä neuvostolle muun muassa sillä, että kolumnistin teologiset, eettiset ja filosofiset argumentit hukkuivat rajusti polarisoituneen keskustelun aaltoihin ja kolumnisti itsekin harmitteli asiaa.

Päätoimittaja vetosi myös siihen, että kolumnisti sai kirjoittaa uuden kolumnin samasta aiheesta.

JSN katsoi, että päätoimittajalla ei ollut riittäviä journalistisia perusteita kolumnin poistamiseen.

JSN muistutti, että sananvapauteen kuuluu ilmaisunvapauden lisäksi oleellisesti myös yleisön oikeus saada tietoa. Koska kolumnin sisällöstä kiisteltiin ja yhteiskunnalliset vaikuttajat ottivat siihen kantaa, olisi päätoimittajalla ollut JSN mukaan suoranainen velvollisuus pitää kolumni julki.

Tämän myötä yleisö olisi voinut itse arvioida tekstiä, sekä yhteiskunnallisten ja kirkollisten vaikuttajien reaktioita siihen.

Neuvosto toteaa myös, että sananvapauden toteutumisen ja journalismin riippumattomuuden kannalta on erittäin tärkeää, että painostus, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä torjutaan.

Lue myös:

    Uusimmat