Kirkas pakkassää vaihtuu vesi- ja lumisateisiin – katso viikonlopun ennusteet

Sää jatkuu vaihtelevana. Viikonloppu alkaa kirkkaassa pakkassäässä, mutta lauantai-illan ja sunnuntain aikana on jo tulossa vesi- ja lumisateita.

Lämpötilat ovat kääntyneet tänään perjantaina jälleen pakkaselle koko maassa. Sää selkenee lännestä alkaen, mutta lunta sataa vielä idässä. Tiet ja jalankulkuväylät ovat paikoin jäisiä ja liukkaita.

Ensi yö on kylmä, sillä lämpötilat painuvat koko maassa vähintään -10 asteeseen. Lauantai alkaa monin paikoin kirkkaassa ja aurinkoisessa pakkassäässä. Päivän aikana pilvisyys kuitenkin lisääntyy ja sää alkaa lauhtua uudelleen.

– Lauantai-iltana länsirannikolle saapuu jo sadealue. Sade alkaa lumena, mutta muuttuu nopeasti vedeksi aivan maan länsiosassa, sanoo MTV3:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Sunnuntaina vettä ja lunta

Lumisateet liikkuvat sunnuntain vastaisena yönä itään ja pohjoiseen. Sunnuntaina lännessä ja etelässä ollaan taas nollassa tai vähän plussan puolella ja ajoittain sataa vettä tai märkää lunta. Idässä ja pohjoisessa pyryttää lunta ja on heikkoa pakkasta.

Sadealueen mukana myös tuuli voimistuu. Voimakkaimmillaan tuuli on sunnuntaina päivällä Perämerellä, puuskissa jopa myrskyisää. Myös Lapin tuntureilla tuuli voi olla sunnuntaina vaarallisen voimakasta.

Sää jatkuu lauhana ja epävakaisena vuodenvaihteessa.

Sateen liikkeitä voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta ja viikon säästä. Sivustolla ovat myös muun muassa tiesää, kelikamerat sekä paikkakuntakohtaiset ennusteet.

Katso viikonlopun alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat