Posti paransi hieman tulostaan toisella vuosineljänneksellä. Oikaistu liiketulos kasvoi huhti-kesäkuussa 8,7 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 8,2 miljoonaa euroa.
Konsernin liikevaihto kasvoi noin kaksi prosenttia vuoden takaisesta, ja oli 394 miljoonaa euroa.
Postin mukaan kirjeiden määrän lasku jatkui ja pakettien määrä puolestaan kasvoi toisella vuosineljänneksellä. Osoitteellisten kirjeiden jakelumäärä väheni 13 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Kirjeiden määrän väheneminen jatkui suunnilleen samaa vauhtia kuin vuoden alkuneljänneksellä. Silloin jakelumäärä supistui 14 prosenttia vuoden takaiseen vertailukauteen nähden.
– Kirjeiden ja muun paperisen postin volyymilaskun vuoksi meidän on jatkettava työtä, jota teemme Postin uudistamisen ja kilpailukyvyn varmistamisen eteen, toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo tiedotteessa.
Posti tavoittelee noin 150–200 miljoonaan euron kulusäästöjä vuosina 2019–2021.
Posti karsii väkeä ja muuttaa pakettikuljetuksia
Kesäkuun alussa Posti sai päätökseen kahdet yt-neuvottelut, joiden seurauksena yhtiöstä katoaa 200 työpaikkaa. Vähennykset koskevat Postin palvelupisteitä sekä hallintoa ja esimiestehtäviä.
Samalla Posti myös karsii myös 18 omaa myymäläänsä. Palvelupisteverkoston muutokset toteutetaan vaiheittain vuoteen 2021 mennessä.
Kesäkuussa Posti kertoi myös muuttavansa pakettikuljetuksiaan koko maassa.
Muutoksen jälkeen paketit kuljetetaan lähimpänä sijaitsevaan Postin palvelupisteeseen eli asiakkaan kotiosoitteesta riippuen joko pakettiautomaattiin tai Postiin. Tähän asti paketit on aina viety asiakasta lähinnä olevaan Postiin.
Pakettikuljetusten muutos tulee voimaan tämän kesän aikana paikkakunta kerrallaan.
Uudistus ei vaikuta Postin kotiinkuljetuksiin eikä perille vietäviin yrityspaketteihin.
Toimitusjohtaja Malisen mukaan paperipostin volyymilasku on syönyt Postin liikevaihtoa, mutta samaan aikaan liikevaihto on kasvanut paketti- ja verkkokaupassa sekä logistiikassa.
