Kirjailijoiden näkemyksiä Tartosta

Rauniokirkon kirjasto sakeiden lehtipuiden hämärässä Hella Wuolijoki (=Ella Murnik) koulutyttönä Tartossa 1945

Tuomiovuoren juurella, pienten talojen ja kapeitten katujen keskellä, sijaitsi yliopisto, ja tuomiokirkon raunioissa yliopiston kirjasto. Jalompaa paikkaa sellaiselle kirjastolle ei voisi löytää. Muistan, kuinka polveni notkuivat kunnioituksesta, kun kouluaikanani ensimmäisen kerran aukaisin sen oven.

En ole myöhemminkään, en Oxfordin enkä Cambridgen historiallisten holvien alla, tuntenut niin lähelläni keskiajan henkäystä kuin Tarton tuomiokirkon valtavissa ikkunasyvennyksissä, joissa keskellä päivääkin odottaa näkevänsä mustakaapuisen munkin tai röyhelökaulaisen oppineen syventyneenä skolastiikkaan. Kukapa ei olisi nähnyt kummituksia noissa raunioissa.

Aino Kallas, Kirje Ilona Jalavalle 9.12.1904

Täällä on naiskysymys mitä polttavin, siitä keskustellaan kaikkialla.

Meillä on muuten tavattoman huvittava elämä nykyään Tartossa, se kuohuu uusia aatteita. Lukuseuroissa luetaan erilaisista kysymyksistä, pikkukaupunki pakottaa ihmiset intiimiksi keskenään. Tietää aina tapaavansa samat, konserteissa, iltamissa, perheissä, ja vähitellen tapahtuu ryhmitys itsestään.

Saman suuntaiset, saman aistiset liittyvät yhteen.

Eino Leino, aikalaiskirjaus keskustelusta

Minä en tahdo täältä pois. Minä pyydän päästä Eestin kansalaiseksi ja jään tänne. Lähetän anomuksen Konstantin Pätsille?//?Minä nautin täällä, minä lepään täällä. Taiteilijat ja kirjailijat muodostavat yhteisen perheen. Eihän täällä ole kateuttakaan. Tämä on niin nuorta ja iloista ja ystävällistä.

Tatu Vaaskivi, Kirje Esko Aaltoselle 13.6.1937

Työn tekoa säestää Tarton Maarian-kirkon naakkojen kirkuna: aitoa arkaaista musiikkia, jota Suomessa kuulee vain Turussa. Matka on tähän mennessä tarjonnut ilmeistä virvoitusta. Vietän päiviäni Toomemäen lehvistössä, ellen osta, kuin mikäkin vaeltava apostoli, repullista voita, leipää ja leikkeleitä ja lähde kulkemaan helteistä maantietä myöten Emajoen uimakelpoisille rannoille.

Elsa Enäjärvi, Emajoen Ateena, v. 1926

Toomemägi on Tarton kaunistus, se on kaupungin vihreä idylli, joka muodostaa erään sen viehättävimpiä tunnelmia. Se kasvaa ikivanhoja tammia ja lehmuksia.

Sen siimekset ovat kesällä varjoisia ja kirkkaana syyskuun aamupäivinä sen taivaan kiiltävä sineä vasten leimuava keltapunainen väriloisto on suurenmoisen maalauksellinen. Kävely sen käytävillä ennen työpäivän alkamista tuo elämänilon.