Liisa Liimatainen: Riikinkukko ja kameli. Iran ja Saudi-Arabia vastakkain (Umpihanki 2022) 416 s.
Lähi-itä on uutisissa pitkien konfliktien, energian, kansannousujen ja satunnaisten arkeologisten löytöjen takia. Qatar toki toi voimakkaasti esiin jalkapallon MM-kisat. Urheilu onkin alueen valtaapitävien uusi areena hankkia näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa – keinoja kaihtamatta.
Lähi-itä on ollut suurvaltapolitiikan shakkilauta, missä yllä mainitut tekijät ovat osa peliä. Yhteiskuntien sisäiset politiikat ja ongelmat kietoutuvat osaksi isojen valtioiden toimia ja strategioita.
Kylmän sodan aikana mittaa ottivat liittolaisineen Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Yhdysvallat on yhä läsnä. Venäjän rooli on valtioedeltäjäänsä pienempi, mutta keskeinen esimerkiksi Syyriassa. Kiina lisää vaikutustaan Lähi-idässäkin suurine infrastruktuuri- ja muine aikeineen.
Lännen ja erityisesti Yhdysvaltojen laudalla Iran on ollut vihollisen roolissa islamilaisen vallankumouksen takia vuodesta 1979 lähtien. Pakotteiden(kin) takia se on hakeutunut Moskovan ja Pekingin leiriin. Saudi-Arabia ottaa nyt hajurakoa länteen.
Teheran ja Riad eivät silti lyö kättä päälle. Päinvastoin. Ne ovat lähes periksi antamattomia toistensa vastustajia. Maiden viime aikojen varovaisesta lähestymisestä ei vielä kannata odottaa syvän epäluulon murtavaa uutta aikakautta, vaikka syitä muutoksiin on.
Lähi-itää vuosikymmeniä seurannut ja alueen maissa paljon matkustanut, Roomassa asuva toimittaja Liisa Liimatainen taustoittaa kirjassaan molempia maita yhteiskuntina ja alueellisina poliittisina toimijoina, Irania jonkin verran enemmän.
Keskeisenä voimana Liimatainen pitää valtataistelua shiialaisen ja sunnalaisen islamin – niiden alueellisten pääedustajien Iranin ja Saudi-Arabian – välillä. Hän kutsuu tätä uskonnollista sektarianismia nurkkakuntaisuudeksi.