Koira oli päässyt kokeilemaan hampaitaan kipsilevyseinän nurkkaan. Ongelma oli nyt se, että seinä oli tapetoitu ja tapettia jäljellä niin pieni pala, ettei se millään riittänyt koko seinän korkeudelle. Lisämausteen soppaan toi se, että tapetin kuvio edellytti kohdistusvaraa. Oli siis pakko ryhtyä eräänlaiseen leikkaa-liimaa-ja-laputa -operaatioon.
Aivan näkymättömäksi vauriota ei näillä eväin voi paikata. Käytännössä kuitenkin päästään täysin tyydyttävään lopputulokseen, kun vanha tapetti poistetaan sopivalta alueelta naarmujen ympäriltä, kitataan, tasoitetaan ja mahdollisesti pohjamaalataan sekä paikataan lopuksi samalla tapetilla. Onni onnettomuudessa oli se, ettei levy ollut sentään puhjennut mistään kohtaa – silloin olisikin jouduttu jo miettimään pahimmassa tapauksessa levyn vaihtamista.
Metallinen nurkkavahvike oli myös päässyt osin irtoamaan, joten sekin piti liimata takaisin paikalleen. Lisävahvistukseksi sen päälle voi vielä liimata ohuen paperinauhan.
Lattia- ja ovilistojen poistamisen jälkeen päästiin irrottamaan vanhaa tapettia. Se irtosi kohtuullisen helposti. Liisterillä kiinnitetyn tapetin irrottamiseenhan on paras keino sen liottaminen kuumalla tapettiliisterillä, mutta tällä kertaa käytettiin pelkkää vettä: seinäpintaa joudutaan kittaamaan ja hiomaan ja liisteri aiheuttaisi turhaa sotkua. Ennen kastelemista tapettiin oli tehty viillot poistettavan alueen ympärille, jotta estettäisiin sen irtoaminen liian laajalta alueelta. Jos pohjapaperia jää paikalleen, se kastellaan uudelleen ja poistetaan sitten.
Liimattavan tapetin kohdalla tilanne olisi ollut vaikeampi. Palstautuvan tapetin pinnan voisi ehkä repiä irti ja panna uuden tapetin tilalle.
Tapettia poistettiin muutama sentti tulevaa kittausta suuremmalta alueelta, jotta tuleva puskusauma pysyisi varmasti huomaamattomana. Kittinä käytettiin kuivan tilan hienotasoitetta. Kuivumisen ja hiomisen jälkeen tulosta tarkasteltiin kriittisin silmin ja koska jälki ei vielä näyttänyt aivan tyydyttävältä, tehtiin toinen tasoitus hiomisineen. Lopuksi pinta puhdistettiin huolellisesti.
Tarkan kohdistumisen ja siistin jäljen aikaan saamiseksi uusi tapetti asetettiin vanhan päälle ja leikattiin terävällä veitsellä sekä uuden että vanhan tapetin läpi metalliviivoitinta apuna käyttäen. Tällä tavalla sekä korvaava tapetinpalanen että poistettavasta tapetinpalasta jäävä aukko ovat täsmälleen samanlaiset. Jotta uusi vuota pysyisi leikkauksen ajan kunnolla paikallaan – ja turpoaisi oikeaan mittaansa – se kostutettiin ensin vedellä. Itse tapetointi tehtiin tavalliseen tapaan liisterillä ja tapettisulalla. Saumoista yli pursunnut liisteri pyyhittiin heti pois.
Tulos oli hyvä. Huolellisesti tehtynä korjausta ei havaitse, ellei osaa tarkoituksella etsiä.
Suorat kulmat suorilla listoilla ovat helppoja sahattavia. Paljon käytettyä holkkalistaa sen sijaan saa käännellä parikin kertaa, ennen kuin oikea sahaustapa löytyy. Vielä hankalammaksi asia menee, kun listoitettavat kulma eivät olekaan suoria. Sellainen tilanne tulee eteen varsinkin vanhojen, puolitoistakerroksisten talojen ullakkotiloissa, joissa sisäkatto myötäilee lappeen viistoutta. Silloin kysytään kärsivällisyyttä ja tarkkuutta, sillä ainoa keino on kokeilla erityisellä sovituspalalla niin pitkään, että oikea kulma löytyy. Lisätyötä tuottaa myös se, että tällaisissa yläkerroissa kannattaa useinkin käyttää kahdenlaista holkkalistaa; toista pitkien seinien katonrajaan, toista päädyissä.
Vanhoissa taloissa sähköjohdot on usein vedetty pintavetoina. Kun ne halutaan piiloon, voidaan käyttää esimerkiksi johtourallista, suorakaiteen muotoista jalkalistaa. Se on valmiiksi valkoiseksi maalattu, joten pintakäsittelyjä ei tarvita. Johtourallinen jalkalista kiinnitetään mieluiten viimeistelynaulaimella, jossa on pienet dyckert-naulat. Ne ammutaan läheltä listan ylä- ja alareunaa varoen tarkasti vahingoittamasta keskellä kulkevia johtoja.
Jalkalistojen jatkoskohtien tekemiseen on parikin eri tapaa. Huomaamattomin lienee kuitenkin viistosauma, jossa jatkoskohta sahataan listan leveyssuunnassa 45 asteen kulmaan.
Tottuneellekin tekijälle tulee silloin tällöin virhe jiirikulman suunnassa ja suuruudessa. Siksi lista kannattaa sovinnolla sahata aina kymmenkunta senttiä ylimittaiseksi: kun sen laittaa aiottuun paikkaan, mahdollinen kömmähdys näkyy heti. Sen jälkeen se onkin helppo sahata kuten pitää.
Aikaisemmin mainitun kaltaisissa vanhojen talojen nurkissa, jotka ovat muuta kuin 90 astetta – ja kaikki keskenäänkin erilaisia – mittapala on käytännössä välttämätön. Sen avulla oikea jiirikulma haetaan vaikka aste kerrallaan. Pienet raot voidaan täyttää valkoisella akryylimassalla, jota voi käyttää myös naulanpäiden piilottamiseen, jos ne nyt jotakuta sattuisivat häiritsemään.
(JKA 5.1.2007)