Kimi Räikkösen huippukierros kalpeni loppuhetkillä – Jäämieheltä hurjaa urakointia

Alfa Romeon Kimi Räikkösen huippuveto ei riittänyt lunastamaan keskiviikkona ykköspaikkaa F1-talvitesteissä Espanjan Barcelonassa. Toro Rosson venäläiskuljettaja Daniil Kvjat alitti ajopäivän lopussa Räikkösen parhaan noteerauksen.

Kvjatin paras kierros merkattiin aikaan 1.17,704. Räikkönen jäi venäläisestä 58 tuhannesosan päähän (1.17,762).

Räikkönen piti ykköspaikkaa hallussaan aamusession loppuhetkiltä lähtien. Kvjat meni "Jäämiehen" ohi iltapäiväsession viimeisen vartin alussa.

Molemmat kärkikuljettajat ajoivat parhaansa pehmeimmällä, C5-seoksella.

Räikkönen oli kuitenkin kierrosmäärissä koko ryhmän ykkönen. Alfa Romeon suomalaiskuski urakoi keskiviikkona peräti 138 kierrosta. Kvjat oli kierrosmäärissä toinen (137).

Mercedeksen Valtteri Bottas oli keskiviikon ajoissa 11:s (1.20,693). Bottas kiersi radan aamupäivällä yhteensä 88 kertaa.

Maanantain ja tiistain ajopäivät missannut Williams sai autonsa radalle keskiviikkona iltapäivällä. Brittikuski George Russell kiersi radan yhteensä 23 kertaa, jääden Kvjatista lähes kahdeksan sekunnin päähän (+7,921).

F1-testit, keskiviikko, koko päivä:

Sijoitus, kuljettaja, talli, paras kierrosaika, ero, rengasseos nopeimmalla kierroksella, kierrosmäärä

Rengasseokset:
C1 = Kovin, C2 = Kova, C3 = Keskikova, C4 = Pehmeä, C5 = Pehmein

1.Daniil KvjatToro Rosso1.17,704
C5137
2.Kimi RäikkönenAlfa Romeo1.17,762
+0,058C5138
3.Daniel RicciardoRenault1.18,164+0,460
C480
4.Sebastian VettelFerrari1.18,350
+0,646
C3134
5.Max VerstappenRed Bull1.18,787+1,083
C3109
6.Nico HülkenbergRenault1.18,800+1,096
C463
7.Romain GrosjeanHaas1.19,189+1,356
C369
8.Pietro FittipaldiHaas1.19,249+1,545
C448
9.Carlos SainzMcLaren1.19,354+1,650
C390
10.Sergio PerezRacing Point1.20,102+2,398
C367
11.Valtteri BottasMercedes1.20,693+2,989
C388
12.Lewis HamiltonMercedes1.20,818+3,114
C394
12.George RussellWilliams1.25,625+7,921
C323


F1-testit, keskiviikko, aamupäivä:

1.Kimi RäikkönenAlfa Romeo1.17,762C564
2.Sebastian VettelFerrari1.18,350+0,588C3
80
3.Nico HülkenbergRenault1.18,800+1,038C4
63
4.Daniil KvjatToro Rosso1.18,897+1,135C3
48
5.Max VerstappenRed Bull1.18,899+1,137C3
34
6.Pietro FittipaldiHaas1.19,249+1,487C4
48
7.Carlos SainzMcLaren1.19,354+1,592C3
28
8.Sergio PerezRacing Point1.20,102+2,340C3
44
9.Valtteri BottasMercedes1.20,693+2,931C3
88

Testit jatkuvat torstaina, jonka jälkeen kuljettajat ja tallit vetäytyvät viikonlopun vieton pariin. Toinen testiviikko käynnistyy ensi tiistaina.

Kaikki F1-viikonloput suorina lähetyksinä osoitteessa cmore.fi

Lue myös:

    Uusimmat