Kimi Räikkönen voitti oikeuskiistoissa Alma Median ja Sanoma Median – F1-tähdelle kymmenientuhansien eurojen korvaukset

F1-kuljettaja Kimi Räikkönen on voittanut Alma Media Suomi Oy:n ja Sanoma Media Finland Oy:n markkinaoikeudessa käydyissä valokuvaoikeuksia koskevissa kiistoissa. Markkinaoikeuden antamien päätösten mukaan mediayhtiöt loukkasivat Kimi Räikkösen oikeuksia valokuvaan.

Riidat liittyivät Kimi Räikkösen Instagram-tilinsä Tarinat-osiossa julkaisemaan valokuvaan. Ilta-Sanomat ja Iltalehti olivat ottaneet kuvakaappauksen valokuvasta sekä julkaisseet sen lehtiensä verkkoversioissa ilman Räikkösen lupaa.

Mediayhtiöt vetosivat siihen, että kuvan kopioiminen olisi lehdistön lainausoikeuden perusteella sallittua ajankohtaisesta tapahtumasta uutisoitaessa. Markkinaoikeus vahvisti mediayhtiöiden loukanneen Kimi Räikkösen oikeuksia valokuvaan. Markkinaoikeuden antamien päätösten mukaan kyse ei ollut lehdistön lainausoikeuden perusteella sallitusta kuvan käytöstä.

Markkinaoikeuden asiakirjoista käy ilmi, että Alma ja Sanoma joutuvat maksamaan Räikköselle kymmeniätuhansia euroja hyvityksinä ja oikeudenkäyntikuluina. 

Räikkösen asiainhoitaja Sami Visa sanoo tiedotteessa, että F1-kuski leiri on "kohtalaisen tyytyväinen päätöksiin kokonaisuutena".

– Vaikka kyseessä on varsin tunnettu julkisuuden henkilö, se ei oikeuta ketään rikkomaan tekijänoikeuksia. Toivottavasti näillä tuomioilla on kauaskantoiset jäljet, ja ne vahvistavat tekijänoikeuden haltijoiden oikeuksia, Visa kommentoi.

– Tämä oli erittäin tärkeä rajanvetokysymys muidenkin julkisuuden henkilöiden ja Instagram-vaikuttajien näkökulmasta, asianajaja Petteri Häkkänen jatkaa. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Räikkönen itse kommentoi asiaa tapansa mukaan lyhyesti. 

– Oikeanlainen tuomio.

Markkinaoikeuden ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan oikeuteen. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 21. kesäkuuta. 

Lue myös:

    Uusimmat