Kimi Räikkönen kohtasi potkuhuhuja levitelleen toimittajan: murhaavaa katsetta seurasi ripitys – "Turpa kiinni"

3:01
Kimi Räikkönen vastaili uransa jatkoon liittyviin kysymyksiin syyskuun alussa: "En olisi täällä, jos en nauttisi ajamisesta."

Kimi Räikkönen hyppäsi toisen kerran Ferrarille vuonna 2014. Räikkösen paluu alkoi kuitenkin tukkoisasti, mikä johti jopa potkuhuhuihin. Näistä Räikkönen kimpaantui erityisesti yhdelle saksalaistoimittajalle. Tapausta muistellaan Heikki Kullan tuoreessa Iceman – Kimin matkassa -kirjassa.

Vuoden 2014 Kanadan GP:n yhteydessä Auto, Motor und Sportin toimittaja Tobi Grüner twiittasi maailmalle huhun siitä, että Ferrari saattaisi antaa Räikköselle potkut kauden päätyttyä. Grüner kuitenkin nojasi tietoihinsa, joiden mukaan Räikkösellä olisi sopimus seuraavan vuoden loppuun asti.

Kirjassaan Kulta muistelee sitä, miten Grüner soitti hänelle Kanadan kisan jälkeen.

– Tobilla oli ollut Ferrarin lehdistötilaisuudessa jonkinlainen välikohtaus Kimin kanssa. Tein omat tunnusteluni kotoa käsin, ja niinhän siinä oli käynyt, että Kimi oli saanut hieman harhaanjohtavan evästyksen tuosta saksalaisuutisesta.

Grüner oli yrittänyt puolustella Räikköstä, mutta Ferrarin suomalaiskuski oli ymmärtänyt viestin aivan toisin.

– Halusin sanoa, että Kimi jatkaisi vuoden 2015 loppuun asti, koska hänellä oli siitä vankka sopimus. En suinkaan yrittänyt vihjailla mistään potkuista. Kun Ferrarin lehdistötilaisuus alkoi, kysyin jotakin päättyneeseen kisaan liittyvää, mutta Kimi katsoi minuun murhaavasti ja hyökkäsi saman tien tivaamalla, että olinko minä se idiootti, joka kirjoittaa typeriä juttuja, Grüner muistelee.

– Yritin puolustautua, että oikeasti koetin vain auttaa häntä, mutta Kimi kivahti, että turpa kiinni. Hän ei halunnut kuunnella minun selityksiäni.

Räikkösen reaktio yllätti täysin Grünerin.

– Olin puhunut tuosta twiitistäni etukäteen Ferrarin mediaporukan kanssa, ja heidän mukaansa siitä ei ollut aiheutunut mitään pulmia. Olinkin ihan äimänä, kun Kimi oli niin ärtynyt. Luultavasti hän ei ollut jutellut tiiminsä lehdistöväen kanssa koko asiasta. Siihen päivään asti puolustin aina Kimiä, kun toiset toimittajat vähättelivät häntä, ettei hänen haastatteluistaan saanut koskaan mitään mielenkiintoista. Kiittelin, että ainakin Kimi oli aina aito. Tuon Kanadan reissun jälkeen liityin sitten heihin ja nyökyttelin, kun joku ivasi häntä toopeksi, Grüner tuhahtaa kirjassa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja