Kimi Räikkönen kertoo Alfa Romeon löytäneen jo syitä heikkoon vauhtiinsa – Japanin sääennusteesta haittaa kriittisessä vaiheessa

Kesätauon jälkeen onnahdellen F1-kisoissa esiintynyt Alfa Romeo on viikonloppujen välissä onnistunut tekemään löydöksiä heikon vauhtinsa taustoista, mutta Kimi Räikkösen mukaan tutkimustuloksia saadaan esiin vain ehjän ajopäivän kautta.

MAINOS

Koko F1-kausi C Morella!

Japanin GP suorana 11.-13.10.
Pe: 1. harjoitukset klo 3.55, 2. harjoitukset klo 7.55
La: 3. harjoitukset klo 5.55, aika-ajot klo 8.55, ennakkotunnelmat klo 8.00
Su: Japanin GP klo 8.05, ennakkotunnelmat klo 7.00

Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa

Alfa Romeo on notkahtanut syksyn tullen MM-sarjassa jo kahdeksannelle sijalle. Räikkösellä on käsillä kauden vaikein vaihe hänen jäätyään neljästi peräkkäin ilman pisteitä.

Suomalaiskuski kertoo yksinkertaisen syyn sille, missä homma kiikastaa.

– Vauhdissa, Räikkönen tokaisee C Morelle.

– No Spassa nyt oli vauhtia, mutta muissa kisoissa ei ehkä suhteessa ole ollut niin hyvä vauhti kuin olisimme odottaneet.

Venäjän GP:n jälkeen vietettiin yksi väliviikonloppu, jonka myötä tiimi sai lisää aikaa ongelmiensa selvittämiseen. Jotain tuloksia Hinwilin tehtaalla Sveitsissä on onnistuttu saavuttamaan.

– Katsotaan, jos löydetään jotain syytä tai on niitä tutkittu ja ehkä jotain löydettykin, mutta se selviää sitten huomenna vähän enemmän. Katsotaan, miltä se tuntuu, Räikkönen toteaa.

Japanin Suzuka olisi ilman ennustettua taifuuniakin vaikea rata auton säätämisen kannalta, mutta nyt on mahdollista, että perjantain harjoitukset jäävät viikonlopun ainoaksi kuivan kelin ajopäiväksi. Lauantaiksi luvattu taifuuni uhkaa siirtää aika-ajot kisaa edeltävään aamuun sunnuntaille, jolloin saataisiin yhä sateita.

– Kokeillaan vähän kaikennäköistä. Toivottavasti on suhteellisen normaali ilma, että saadaan kokeiltua ja katsottua, jos löydettäisiin jotain ideoita sieltä, Räikkönen toteaa perjantain harjoituksista.

– Aika haastava rata yleisesti. Jos auto toimii, niin on hieno paikka ajaa, mutta jos ei saada autoa sellaiseksi kuin pitäisi, niin aika hankala tulee olemaan, hän ennakoi.

Lue myös:

    Uusimmat