Mainos

Kilpailu alentanut selvästi sähkön hintaa

Kilpailun tulo sähkömarkkinoille on selvästi laskenut sähkön hintaa, vaikka vain seitsemän prosenttia suomalaisista kotitalouksista kilpailuttaa sähkönsä. Kilpailun myötä sähköyhtiöt ovat alentaneet hintojaan yleisestikin.
Sähkömarkkinakeskuksen mukaan kilpailu on tuonut sähkölaskuihin 1-2 pennin alennuksen kilowattitunnilta.
-Kilpailun myötä suomalaisten sähkölasku koko maassa on pienentynyt useiden satojen miljoonien markkojen verran, ylitarkastaja Antti Paananen Sähkömarkkinakeskuksesta sanoo. Sähkön pienkäyttäjät ovat viime vuoden syksystä voineet kilpailuttaa sähkön myyjänsä. Vain pieni osa, 1-2 prosenttia eli
30 000-40 000 pienkäyttäjistä on vaihtanut myyjää.

Myyjää vaihtaneet ovat yleensä keskimääräistä suurempia sähkönkäyttäjiä, esimerkiksi sähkölämmitystaloudessa asuvia. Sähkömarkkinakeskuksen mukaan pienkäyttäjistä seitsemän prosenttia on kuitenkin kilpailuttanut sähkönsä ja ostaa nyt sähkönsä tarjoushinnoin ja -sopimuksin. Paananen arvioi, että sähkön hinnan alentuminen kilpailun myötä jatkuu myös tänä vuonna, joskin viimevuotista hitaammin.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.