Kilometrivero luo taas uutta pohjaa viranomaisurkinnalle

Lausunto on mielenkiintoinen. Järjestelmä ei ehkä uhkaa tietoturvaa, mutta yksityisyys siinä taas rapisee. Kun tällaista järjestelmää luodaan, on ymmärrettävä miten sitä tullaan käyttämään.

Ensinnäkin on täysin selvää, että kilometriverodatasta pitää voida löytää yksittäisen auton liikkumistiedot. Muutenhan niitä on mahdotonta tarkastaa esimerkiksi tilanteissa, joissa verottajan ja autoilijan välille syntyy riitaa todellisista kilometreistä. Puhumattakaan tilanteesta, jossa epärehellisille langetetaan sakkoja tai vankeutta uudesta tienkäyttömaksurikoksesta.

Mielenkiintoinen kysymys on toki myös se, että kummalla on kiistatilanteessa näyttötaakka. Jos arvata pitää, niin käyttöön tulisi käännetty todistustaakka, jossa  autoilijan itsensä olisi kyettävä todistamaan ettei ole ajanut jotain matkaa.

Mutta ei mennä tähän ongelmatiikkaan nyt, vaan pysytään yksityisyydessä.

Tiedot jokaisen suomalaisen auton liikkeistä pitää siis jotenkin voida selvittää jälkikäteen, mikä tarkoittaa, että sama tieto on jossain reaaliaikaisena.

Nyt voidaan vakuutella, että tietoja tullaan käyttämään vain verotuksessa, mutta tämän voi luokitella höpöhöpö -puheeksi. Kyse on monelle viranomaiselle ja muulle toimijalle hyödyllisesta datasta.

Opetuksia historiasta

Aikanaan poliisilla ei ollut oikeutta saada matkapuhelinten soitto- ja paikannustietoja, mutta yksittäisen rikostapauksen kautta se muuttui.

Mennään parikymmentä vuotta sitten taaksepäin. Kaksi alamaailman hahmoa löydettiin autosta ammuttuina Helsingin Punavuoressa 1992. Poliisi valitti, ettei sillä ollut oikeutta saada miesten puhelinten paikannustietoja ja, kas, muutamassa vuodessa säädettiin lakiin poliisille oikeus saada suhteellisen lievistäkin rikoksista (minimi 4 kk vankeutta) teletietoja. Samalla lakiin tuli muuten järeämpi puhelinkuuntelu.

Punavuoren kaksoismurha on yhä selvittämättä, mutta teletietojen hakeminen on poliisissa rutiinia.

Lahden taksimurhan tutkinnassa 2001 poliisi sai käräjäoikeuden päätöksellä ns. tolppaluvan eli tiedot tietyn tukiaseman alueella olleista kaikista puhelimista. Ongelmana oli, että laki ei tällaista sallinut. Vuonna 2004 siitä oli jo laki, jossa keinon käyttöala oli huomattavasti laajempi kuin vain henkirikokset.

Ei tarvita edes dekkarikirjailijan mielikuvitusta siihen, että tällaisista autojen paikannustiedoista olisi huomattavasti hyötyä rikostutkinnassa. Sitä paitsi poliisihan saa jo nyt asentaa lutikan esimerkiksi huumerikoksista epäiltyjen autoihin ja seurata näitä. Kännykkääkin saa jo jäljittää, joten miksei autoa? Puhelin on sitä paitsi  paljon henkilökohtaisempi väline kuin auto.

Eli sopivan tilanteen tullen data avataan poliisille ja miksi ei saman tien reaaliaikaisena. Jos joku toteaa, että eihän minulla ole mitään pelättävää, niin oikea vastakysymys on: Tiedätkö mitä et pelkää? Lue tästä blogi kesäkuulta.

Toisaalta ei tämä autovalvonta mitenkään ylivertaisen tehokasta ole. Mutta yhdistettynä puhelin- ja nettitarkkailuun, se toki tuo tehokkaan lisän viranomaisten tiedonhankintaan.

Muitakin käyttötapoja

Kilometriverodata - jos sellaiseen päädytään - tullaan siis arvioni mukaan avaamaan poliisille ainakin vakavien rikosten tutkintaan. Ei ehkä häveliäisyyssyistä heti, mutta viimeistään muutaman vuoden päästä käyttöönotosta. Nythän odotetaan sisäministeriön ehdotusta siitä, että passeihin tallennetut sormenjäljet otettaisiin rikostutkinnan käyttöön.

Käyttömahdollisuuksia on paljon muitakin.

Autoilussa on jo menty kameravalvonnan myötä omistaja/haltijavastuuseen, joten askel maanteiden keskinopeusvalvonnan toteuttamiseksi satelliittipohjalta ei ole loppujen lopuksi iso. Poliisin resursseja voidaan säästää, jos nopeusvalvonta toteutettaisiin paikannusjärjestelmän avulla.

Jos ei jatkuvasti täysin kattavana koko maassa, niin ainakin siten, että ylikonstaapeli napsauttaa karttasovelluksesta päivittäin vaihtuvat tuhat tieosuutta, joilta sakkoja sinä päivänä kerätään. Kamerapöntöt vanhenisivat kerralla.

Toki tätä voisi taas perustella sillä, että liikenneturvallisuus paranisi ja liikennekuolemat vähenisivät. Sakkorahoja voitaisiin sitten käyttää datajärjestelmän vuosittaisiin kustannuksiin.

Kolareiden ja onnettomuuksien selvittämisessä tiedot olisivat epäilemättä hyödyllisiä. Pysäköinninvalvontakin voisi kaupungeissa tehostua, kun tietokonejärjestelmä hoitaisi parkkipirkkojen työt.

Toisaalta voisihan datasta olla hyötyä sellaiselle syyttömälle, jota epäillään perusteetta rikoksesta. Epäilemättä tiedoista olisi apua kadonneiden henkilöiden tai varastettujen autojen jäljittämisessä.

Kaupallisia käyttötapoja

Poliisin ulkopuoleltakin on helppo keksiä datalle tärkeitä käyttökohteita. Kaupunkien liikennesuunnittelulle siitä olisi varmasti suurta apua. Vakuutusmaksuja voitaisiin maksaa ajettujen kilometrien mukaan. Bensa-asemat ja kaupat varmaan lähettäisivät mielellään houkuttelevia tarjouksia lähettyvillä oleville autoilijoille.

Viranomaiset myyvät jo nykyisin paljon erilaista dataa yrityksille.

Ja vaikka tiedot pysyisivät vain viranomaiskäytössä, tämäkään ei kuitenkaan takaa mitään niiden tietoturvasta. Kymmeniä poliiseja on tuomittu siitä, että he ovat katselleet luvattomasti rikostietoja ja tänä vuonna paljastui vuosikausia jatkunut ulkoministeriön vakoilutapaus.

Mutta siis: Jos verotuksen nimissä luodaan kattava autoilun valvontajärjestelmä, pitää ymmärtää mihin kaikkeen sitä mitä todennäköisemmin tullaan myös käyttämään. Ja myös se, että kaikkia käyttötapoja ja käyttäjiä ei vielä tiedetä.