Kohuttu jamaikalaissyntyinen muslimisaarnaaja Bilal Philips puhuu sittenkin tänä viikonloppuna Suomessa.
Philips on saapunut maahan internetissä toimivan Suomen islamilaisen akatemian kutsumana.
Aikaisemmin Helsingin Muslimit -yhdistys oli kutsunut Philipsin Suomeen, mutta yhdistys perui kutsun, koska radikaalina pidetyn Philipsin ei uskottu saavan maahantulolupaa.
Philips puhuu The Submission to Allah -nimisessä tapahtumassa. Tapahtuman arkaluonteisuudesta kertoo se, että sijaintipaikkaa ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.
Qatarissa asuva kanadalainen
Bilal Philips syntyi Jamaikalla vuonna 1946. Hän kuitenkin varttui Kanadassa, jossa kääntyi muslimiksi vuonna 1972. Tällä hetkellä Philips asuu Qatarissa, mutta on edelleen Kanadan kansalainen. Hän kiertää aktiivisesti ympäri maailmaa luennoimassa.
Vuonna 2001 Philips perusti Islamic Online Universityn, joka tarjoaa islamin opetusta internetissä. Saarnaajalla on laaja kannattajakunta myös sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä. Philips vetää myös omaa tv-ohjelmaa dubailaisella Peace TV -satelliittikanavalla.
Maahantulokieltoja monessa maassa
Bilal Philips on kiistelty hahmo, jolla on Yhdysvaltain hallinnon mukaan yhteyksiä jopa vuoden 1993 WTC-iskuihin. Philips itse on kuitenkin kiistänyt yhteytensä terrorismiin ja sanonut vain saarnaavansa islamia ja sen sanomaa.
Yhdysvaltain lisäksi myös ainakin Australia, Britannia, Saksa ja Kenia ovat asettaneet kohusaarnaajalle maahantulokiellon.
Australia ja Kenia ovat vedonneet maahantulokiellossaan ”kansalliseen turvallisuuteen”. Ääri-islamistisina pidettyjen mielipiteiden lisäksi kohua ovat herättäneet erityisesti Philipsin jyrkät mielipiteet homoseksuaalisuudesta ja naisten asemasta.
Saksan Frankfurtissa Philips piti vuonna 2011 puheen, jossa hän muun muassa kannatti kuolemanrangaistusta homoseksuaalisuudesta. Puheen sisällön takia Philips joutui lähtemään Saksasta välittömästi.
Supo: Ei erityisjärjestelyjä
Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva sanoo, että Philipsin saapumiseen takia ei ole tehty erityisiä järjestelyjä. Supo ei myöskään kommentoi yksittäisten henkilöiden mahdollisesti aiheuttamia turvallisuusuhkia.
– Olemme tietoisia hänen tulostaan, mutta siihen ei ole erityisellä tavalla varauduttu, Portaankorva sanoo.
Uusimmat
-
07:44
Jonne Virtanen räväytti roisin seksivertauksen tv-haastattelussa – selostaja repesi nauruun
-
07:26
Max Verstappen dominoivalla tavalla Japanin aika-ajoihin – McLaren vahvoissa asemissa
-
07:24
Ruotsin Södertäljessä räjähdys omakotitalon vieressä – epäiltyjen etsinnässä mukana helikoptereita ja poliisikoiria
-
07:20
Kun lapsi kuolee, lukee vanhemman sairauslomatodistuksessa usein masennus tai trauma – Käpy ry toivoo Suomeen ansiosidonnaista suruvapaata
-
07:15
MTV osallistui poliisin pimeiden pyörien ratsiaan – poikkeuksellinen video saavutti supersuosion
-
07:11
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen nimeämään Rehnin presidenttiehdokkaakseen
-
07:07
Venäläispakki avaa Suomi-fiaskon taustat: Roman Rotenberg hämmensi, Leijonille naurettiin: "Täysi sotku"
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
Lataa lisää