Kiinnitä näihin ruokakaupassa huomiota
Tuntuuko sinusta, että kauppalasku on aina kohtuuttoman suuri, vaikka yrität valita tuotteet järkevästi? On asioita, joita et ole ehkä silti pannut merkille. Säästövinkkeihin perehtynyt Markus Ossi kertoo, mitä kaupassa kannattaa huomioida.
Varo puulavaa
Kauppiaiden klassikkokikassa tuote asetetaan kaupassa esille eräänlaisella puulavalla. Sen päällä on yhä pakkausmuovi, josta yksi kulma on revitty houkuttavasti auki.
Ihmisten pitää kaivaa tuote itse esiin muovin alta. Tällä kuluttaja saadaan ostamaan kyseistä tuotetta erityisen paljon. Juttu on täysin suunniteltu.
Tarkkana hyllyillä
Yleensä yksikköhinnoiltaan kalleimmat tuotteet asetetaan kaupassa helpoiten saatavilla olevaan paikkaan. Halvat tuotteet taas löytyvät hyllyjen alalaidasta ja nurkista.
Esimerkiksi pesuainehyllyssä tämä näkyy hyvin selkeästi. Hintaerot halpojen ja kalliiden tuotteiden välillä voivat olla todella suuria. Hintatietoisen kuluttajan ohje on tässä kohtaa yksinkertainen: suuntaa katse alas ja nurkkiin!
Vaihda välillä kauppaa
Teetkö ostoksesi jatkuvasti ainoastaan yhdessä kaupassa? Välillä kaupan vaihtaminen kannattaa. Kun vertaat kuitteja kahden kauppareissun jäljiltä, voit huomata, että omat tuotteet ovatkin halvempia toisaalla.
On tärkeää verrata keskenään koko ostoskoreja. Kaupoilla on tiettyjä sisäänheittotuotteita, kuten maito ja leipä. Loppujen hinnoista kuluttaja ei usein välitä lainkaan.
Tuoksu houkuttaa ostamaan
Isoista marketeista löytyy usein kaupan oma leipomo. Pelkkä tuoreen leivonnaisen tuoksu saa ihmisen nälkäiseksi. On hyvä tiedostaa, että tämä vaikuttaa ostoskäyttäytymiseen. Nälkäisenä ostoskärry täyttyy ripeästi.
Tee ostoslista
Ostoslista on yksinkertainen mutta tehokas apuväline. Kaupassa käydessä vastakkain ovat halut ja tarpeet. Yleensä ihminen kirjoittaa listalle, mitä tarvitsee. Se, mitä ei tarvita, muistetaan ilman listaakin.
Jo koet, että sinulta menee liikaa rahaa herkkuihin tai muuhun ylimääräiseen, kokeile käänteistä taktiikkaa. Merkitse listallesi tietoisesti herkkujasi. Moni valitsee listan myötä halvemman tuotteen. Spontaanissa herkkuhimossa tuote napataan kassalta hintaa katsomatta.
Studio55/Jenni Kokkonen
Saat Tarkan markan ajankohtaiset säästövinkit joka viikko sähköpostiisi tilaamalla Tarkan markan ilmaisen uutiskirjeen
Markus Ossin säästövinkit myös nettisivustolla ja blogissa
Tarkan markan Facebook-sivut
Uusimmat
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:58
Hämeenlinnassa suuri tulipalo – kerrostalon katto ilmiliekeissä
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
18:30
Ben Zyskowicz moukaroi uutuuskirjassa Suomen omaehtoista suomettumista ja Neuvostoliitolle nöyristelyä – "Musta kirja" surullinen esimerkki
-
18:27
HS: Helsingin Kulosaaren silta pitää purkaa – hintalappu kymmeniä miljoonia
-
18:14
Trump saapui oikeudenkäyntiin – "Kaikkien aikojen noitavaino"
-
18:13
Turkista löytyi 12 000 vuotta vanha ihmispatsas – ylisuuri fallos varastaa huomion
-
18:01
Maajussi-Samin ja morsianehdokkaan kahdenkeskinen hetki saa vaivaannuttavan käänteen: "Oli vähän ehkä vaikeaa"
-
17:54
Liverpoolille iso takaisku – tähtipelaajan loukkaantumisesta lisätietoja
-
17:44
Entinen SM-liigapelaaja hyppää seurapomoksi – "Ymmärrän ainutlaatuiset haasteet"
-
17:43
Kenen oikeudet menivät edelle, kun koronarajoituksia tehtiin? "Paperit eivät olleet kunnossa"
-
Lataa lisää