Kiinalaisten kiskonnasta jättikorvausvaatimukset

Syyttäjä vaatii satojentuhansien eurojen korvauksia kiinalaiselta pariskunnalta, joka työllisti maanmiehiään ravintolassa Savonlinnassa ja syytteen mukaan maksoi heille liian pientä palkkaa.

Savonlinnan käräjäoikeus piti jutussa valmisteluistunnon tänään. Itä-Suomen johtava kihlakunnansyyttäjä Matti Nissinen vaatii pariskunnalle rangaistusta muun muassa kiskonnasta ja kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työsuojelurikoksesta sekä törkeästä velallisen petoksesta. Väitetyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 1997-2006.

Asianomistajina on kymmenen kiinalaista työntekijää. He itse vaativat syytetyille rangaistusta muun muassa törkeästä kiskonnasta ja ihmiskaupasta. Myös keskusrikospoliisi tutki alun perin asiaa epäiltynä ihmiskauppana, mutta syyttäjä ei löytänyt siitä näyttöä.

Syyttäjän mukaan ravintolan omistajat käyttivät hyväksi työntekijöiden ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttä Suomen lainsäädännöstä, kun he maksoivat näille liian vähän palkkaa ja teettivät liikaa töitä. Syyttäjän mukaan omistajat saivat rikoshyötynä lähes 380 000 euroa.

Työntekijät itse laskevat vahingoiksi noin 700 000 euroa. Heille maksettiin palkkaa 200-1000 euroa kuussa. He kertovat olleensa täysin riippuvaisia työnantajista, jotka sitoivat heidät työpaikalleen ja valtaansa.

Syytetyt kiistävät pääosin syytteet. He myöntävät pienet työaikarikkomukset. Lisäksi he myöntävät maksaneensa pieniä palkkoja, mutta heidän mukaansa kyseessä ei ole rikosasia.

Jutun pääkäsittely alkaa 7. tammikuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat