Kiina aikoo laukaista avaruuteen niin kirkkaan tekokuun, ettei katuvaloja tarvita yöllä koko kaupungissa – hurja säästö sähkölaskuun

Kiinassa on kehitteillä keinotekoinen kuu, joka on niin kirkas, että se korvaisi pimeällä katuvalot kokonaisesta kaupungista.

People's Daily -sivuston mukaan kirkkaasti valoa hohtava satelliitti valaisisi Chengdun kaupunkia vuoteen 2020 mennessä. Satelliitin kerrotaan olevan jopa kahdeksan kertaa kuuta kirkkaampi ja se täydentäisi kuun valoa.

ABC-sivusto kertoo, että Kiina on lähettämässä neljän vuoden aikana avaruuteen peräti kolme satelliittia, joissa on heijastava pinnoite. Ne lentävät 500 kilometrin korkeudella ja kykenevät hohtavan ominaisuutensa avulla valaisemaan halkaisijaltaan 10-80 kilometrin kokoisen alueen.

Arvioiden mukaan satelliittivalaistuksella säästettäisiin huimat määrät rahaa energiakuluissa.

Valosatelliitin tuottaman valon ennakoidaan muistuttavan iltahämärää.

Video: Asiantuntijoiden mukaan ihminen aiheutti vahingossa kuun lämpenemisen.

Astronautit saivat aikaan kuun lämpenemisen - mutta miten? 1:16

Lue myös:

    Uusimmat