Kihlattunsa pään irti leikkaamisesta syytetty mies kiistää kaiken – puolustus: "Hän ei edes kykenisi tekemään tätä järkyttävää tekoa"

Kihlattunsa murhasta syytetty ulkomaalaistaustainen mies kiistää kaiken väkivallan ja henkirikoksen Satakunnan käräjäoikeudelle toimittamassaan vastauksessa. Mies myös kiistää tulipalon sytyttämisen tai jälkien hävittämisen.

– Eikä [mies] edes kykenisi tekemään tätä järkyttävää tekoa, puolustuksen vastauksessa kerrotaan.

Vuonna 1990 syntyneen miehen syytetään mustasukkaisuuksissaan suuttuneen seurustelukumppaninsa, vuonna 1964 syntyneen hoitoapulaisen haluttua päättää seurustelusuhteen. Puolustuksen vastauksessa mies kertoo itse menneensä naisen luo purkamaan kihlauksen.

Syyttää toista miestä

Mies kertoo menneensä illalla naisen asuntoon, jossa oli hänen mukaansa ollut naisen lisäksi vastaanottokeskuksessa asuva mies. Syytetyn mukaan miesten välille syntyi käsikähmää, ja naisen tultua väliin vastaanottokeskuksessa asuva mies oli syytetyn mukaan hakannut naista nyrkein kasvoihin.

Sen jälkeen syytetty oli oman kertomansa mukaan hoitanut naisen vammoja, jonka aikana toinen mies nukahti sohvalle. Tämän jälkeen syytetty kertoi poistuneensa asunnosta, ja nainen oli pyytänyt, ettei hän soittaisi ambulanssia tai poliisia.

Miehen kertomuksen mukaan hän ei tiedä, mitä tämän jälkeen on tapahtunut. Mies oli laittanut naiselle rikoksentekopäivänä aamulla viestin ”Huomenta ja mukavaa päivää sulle”.

Syyttää poliisia tutkinnan laiminlyönneistä

Vastauksessa mies syyttää poliisia siitä, ettei hänen pyytämiään lukuisia lisätutkimuksia ole tehty. Hänestä poliisi on keskittynyt tutkimaan vain hänen osuuttaan tapahtumiin. Puolustus viittaakin vastauksessaan lukuisiin asunnosta löytyneisiin tunnistamattomiin DNA-näytteisiin.

Puolustuksen vastauksessa viitataan myös ilmeisesti esitutkinnassa kuultuun miehen entiseen seurustelukumppaniin, jonka mukaan mies ei ole väkivaltainen, eikä hän ”ikinä olisi voinut uskoa, että [mies] pystyisi tällaiseen tekoon, josta häntä epäillään”.

Mies kertoo myös vastauksessaan tulleensa Suomeen turvapaikanhakijana, kääntyneensä kristinuskoon Suomessa ollessaan ja saaneensa sen perusteella turvapaikan. Hän ei kääntymyksensä vuoksi pidä yhteyttä perheeseensä tai klaaniinsa.

Miehen syytetään lyöneen naista nyrkein tai tylpällä esineellä, ja jatkaen jonkin ajan päästä tekoa puukottamalla ja viiltämällä suurella veitsellä. Teon yhteydessä naisen pää lähes irtosi. Teossa käytetty veitsi on jäänyt kadoksiin. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta.

Lue myös:

    Uusimmat