Kielitesti tulossa verkkoon

Yleiseurooppalainen kielitaidon arviointijärjestelmä on valmistumassa. Dialang-niminen mittausmenetelmä tulee lähikuukausina vapaaseen käyttöön Internetissä. Täysin valmiina Dialang pystyy testaamaan 14 eurooppalaisen kielen taitoa. Suomen kieli on ensimmäisten kokeilukielten joukossa.

Kehityshanketta on johdettu Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksesta. Alkuvaiheen koordinaattorina toimi professori Kari Sajavaara. Kehitystyöhön osallistui 24 yhteistyökumppania eri puolilta Eurooppaa. Euroopan unioni rahoitti Suomesta johdettua kolmivuotista ykkösvaihetta 10 miljoonalla markalla. Jatkovaiheen koordinaatio on siirtynyt Berliiniin, mutta Jyväskylän yliopiston panos on edelleen keskeinen.

Dialangin testitehtävien laadinta on ollut suururakka. Jyväskylässä siihen osallistui parhaimmillaan kuusi päätoimista ihmistä. Hankkeessa jatkaa kolme tutkijaa. Testien valmistelu alkoi vuoden 1996 lopussa. Tavoitteena oli kehittää järjestelmä, jonka avulla ihmiset voivat itse testata kielitaitonsa. Se on riippumaton koulutusjärjestelmistä.

Tutkija Ari Huhta tähdentää, että Dialang ei ole kielitutkinto, vaan arviointijärjestelmä. Se ei anna koulutodistuksen tapaan vain yhtä numeroa kielitaidosta. Siinä voi esimerkiksi valita, miten lukeminen, kuuntelu tai kirjoittaminen sujuvat. Lisäksi se antaa muuta palautetta ja neuvoja kielitaidon kehittämiseksi nykytasolta eteenpäin, luotettavan arvion kielitaidosta ja kehittämistarpeista. Ensisijaisesti arviointijärjestelmä on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat