6-vuotiaan Kian kolmevuotinen taistelu aivokasvainta vastaan päättyi kiirastorstain aamuna.
– Kotona oltiin viimeiseen asti, kertoo MTV Uutisille surun murtama äiti Aune Solja-Viuhko.
MTV Uutiset kertoi maaliskuussa Kian viimeisestä toiveesta nähdä joulupukki. Unelma toteutui, kun Kian esikoulusta otettiin yhteyttä hyväntekijä Brother Christmasiin, joka sai järjestettyä matkan yhteistyökumppaniensa rahoituksella.
Brother Christmas julkaisi torstaina muistovideon Kiasta Facebook-sivuillaan.
Ehti vielä kertoa kavereilleen joulupukista
Kian äiti haluaa kiittää kaikkia ihmisiä, jotka olivat mukana tukemassa ja kannustamassa tytön unelman toteutumista.
– Nautimme päivä kerrallaan jokaisesta päivästä, jonka saimme olla Kian kanssa. Kun tiesimme ettei ole paljon aikaa, jokainen päivä oli niin tärkeä meille kaikille.
Rovaniemen-matkaa Kia kertasi innoissaan esikoulukavereilleen. Pienen taistelijan kunto heikkeni kuitenkin nopeasti matkan jälkeen.
– Hän jaksoi käydä päiväkodissa vielä kaksi kertaa, kun halusi nähdä kavereitaan, Aune-äiti jatkaa.
Viime viikolla oli kuitenkin pakko käydä esikoululla tyhjentämässä Kian lokero tavaroista.
– Hän meni päivä päivältä huonommaksi ja häntä särki joka paikkaan. Viime viikon keskiviikkona hain pyörätuolin, torstaina aloitettiin morfiinihoito ja lauantaina Kiaa kävivät katsomassa isovanhemmat ja vanhemmat sisarukset.


