KHO: Siikajoen kunnanjohtajan irtisanominen laiton

Korkein hallinto-oikeus pitää voimassa Oulun lääninoikeuden päätöksen, jonka mukaan Siikajoen kunnanjohtajan Mauri Nygårdin irtisanomiseen ei ole ollut lainmukaisia edellytyksiä.

KHO:n päätös on ennakkotapaus, Suomen Kuntaliitosta vahvistettiin tänään. Nygård toimi Siikajoen kunnanjohtajana vuoden 1996 alusta saman vuoden huhtikuun puoliväliin. Kunnanvaltuusto irtisanoi hänet määräaikaisesta virasta kesäkuussa 1996. Perusteluina oli mm. luottamuspula. Oulun lääninoikeus kumosi kesäkuussa 1997 valtuuston erottamispäätöksen katsoen, ettei siihen ollut lainmukaisia edellytyksiä. Siikajoen kunnanhallitus valitti lääninoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista. Päätöksessään korkein hallinto-oikeus katsoo kuitenkin, ettei lääninoikeuden päätöksen muuttamiseen ole syytä.

KHO:n päätöslauselmassa todetaan, että päätöksen muuttamiseen ei ole syytä, kun otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys, lääninoikeuden päätöksestä ilmenevät lainkohdat ja muut perustelut. Nygårdia arvosteltiin Siikajoella myös puuttuvista taloustiedoista ja -taidoista sekä tökeröistä henkilösuhteista. Lääninoikeus katsoi, että käsitys perustuu niin lyhyeen työskentelyjaksoon, ettei Nygårdilla ehtinyt olla riittävää mahdollisuutta osoittaa todellisia edellytyksiään perehtyä kunnan talouteen ja sen hoitoon.

KHO:n ratkaisua pidetään käänteentekevänä

Nygårdin asiamies, oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen pitää ratkaisua käänteentekevänä kunnanjohtajan irtisanomissuojan kannalta, koska ensimmäistä kertaa korkein hallinto-oikeus on vahvistanut, ettei kunnanjohtajaa voida "irtisanoa, kuinka kepein perustein tahansa". Eduskunnassa on ollut esillä lainmuutosesitys, jolla olisi tiukennettu irtisanomisen edellytyksiä. Eduskunta ei muuttanut lain tekstiä, mutta asian yhteydessä hallintovaliokunta korosti mm. irtisanomisperusteiden olemassaoloa. Suomen Kuntaliitossa arveltiin tämän vaikuttaneen tuomioistuinten linjaan eli irtisanomisperusteiden olemassaoloa katsotaan vähän tiukemmin.

Siikajoen kunnansihteeri Sinikka Kauppinen kertoi, että tieto KHO:n päätöksestä saatiin kuntaan tänä aamuna, eikä asiasta ole vielä ehditty "palaveerata". Myöskään kunnanhallituksen puheenjohtaja Arto Mämmi ei kommentoinut asiaa. Hänen mukaansa sitä pitää käsitellä ensin kunnan elimissä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat