Kevään juhlissa maistuvat erilaiset kylmät kalaherkut. Omenasilli, venäläinen silli ja tomaatti-basilikasilakat valmistuvat nopeasti, joten kenenkään ei tarvitse uurastaa keittiössä tolkuttoman kauan.
Kalojen ohjeet on poimittu Puutarhasta pöytään -kirjasta, joka kuuluu Weilin & Göösin Makujen maailma -sarjaan.
Omenasilli
10 annosta
5 matjessillifilettä 1 prk kermaviiliä 1 rkl sinappia 1 tl sitruunamehua 1 tl sokeria 1/2 dl tilliä hienonnettuna valkopippuria myllystä 2 hapahkoa omenaa
Leikkaa sillifileet 1 cm:n annospaloiksi. Sekoita keskenään kermaviili ja mausteet. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat reilun kokoisiksi kuutioiksi. Sekoita kulhossa omena- ja sillipalat. Lisää joukkoon kermaviilikastike. Anna maustua kylmässä pari tuntia ennen tarjoilua.
Venäläinen silli
4 annosta
2 matjessillifilettä 1 punasipuli 2 etikkapunajuurta 2 etikkakurkkua 2 munaa kovaksi keitettynä 2 rkl kapriksia
Kastike: 1 dl smetanaa 1 dl majoneesia 1-2 rkl sinappia 1/2 tl suolaa 1 tl sokeria
Huuhtele sillifileet kylmällä vedellä tai liota niitä hetki, jos silli tuntuu liian suolaiselta. Leikkaa sillifileet annospaloiksi. Kuori ja leikkaa punasipuli pieniksi kuutioiksi. Leikkaa punajuuret, etikkakurkut ja kananmunat kuutioiksi. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Lado kaikki aineet kerroksittain purkkiin ja laita kastike päällimmäiseksi.
Vinkki: Voit käyttää etikkapunajuurien asemesta myös keitettyjä punajuuria. Saat kananmunasta juhlavamman, kun puserrat kovaksi keitetyn keltuaisen siivilän läpi ja pilkot valkuaisen kuutioiksi.
Tarjoiluehdotus: Perinteisesti venäläinen silli tarjotaan vadilta, jossa kastike on levitetty sillipalojen päälle ja vadin reunoilla on sipuli-, punajuuri-, kurkku- ja kananmunaraitoja.
