Ketonen Putin-hahmostaan MTV.fille: Olen kuullut yhdennäköisyydestä jo pitkään

Putous-ohjelmassa lauantaina nähty Putin-sketsi on herättänyt huomiota kotikatsomoiden lisäksi Ukrainassa ja Venäjällä. MTV.fi tavoitti Venäjän presidenttiä esittäneen Kari Ketosen, joka kertoi mistä vitsi sai alkunsa.

 - Olen saanut kuulla usein yhdennäköisyydestäni Vladimir Putiniin. Tämäntyyppisen vitsin tekeminen on kytenyt jo pitkään ajatuksena. Nyt tuotantoyhtiössä päätettiin toteuttaa tämä visio, kertoo Kari Ketonen.

Noin viisiminuuttisen sketsin aikana Ketonen ei puhu mitään. Hahmo rakentuu pelkästään kehonkieleen ja ilmeisiin.

- Kiitos slaavilaisten kasvonpiirteideni, ei töitä hahmon toteuttamiseen tarvinnut kovin paljoa tehdä, koomikko toteaa.

Ketonen kertoo, että puhelin on soinut asian tiimoilta ja yhteydenottoja tullut runsaasti. Palaute hahmosta on ollut positiivista.

- Minulle lähetettiin linkki venäjänkieliselle sivustolle, jossa sketsiä oli käsitelty. Muuten en ole kansainvälistä palautetta asiasta saanut. Ja tässä on jo taas uudet hahmot työn alla, Ketonen sanoo salaperäisesti.

Valtion konttorissakin oli noteerattu Youtubeen ladatun Putin-sketsin poikkeuksellisen korkea klikkausmäärä. Vaatimaton Ketonen kokee Putin-hahmon vain yhtenä muiden rooliensa joukossa.

- Toivon, että valtion päämiehillä olisi tärkeämpääkin tekemistä kuin pohtia sketsihahmoja. Vaikka tottakai he päättävät ajankäytöstään itse, pohtii Ketonen MTV.fi:lle.

Lue myös:

    Uusimmat