MTV3.fin "Keskustelu Aminin kanssa"-juttusarjan kolmannessa osassa ammattinyrkkeilyn keskisarjan entinen Euroopan mestari Amin Asikainen juttelee yhdessä MTV3:n urheilutoimittajan Jani Merimaan kanssa nyrkkeilijän tuntemasta kivusta ja peloista.
Merimaa:
Miten nyrkkeilijä kokee kivun. Kun menet kehään ja sinuun osuu, miten paljon se sattuu, vai sattuuko se?
Asikainen:
Ei se satu yhtään. Tietenkin sattumista on kahta erilaista. Lyönti, mitä et näe ja sinulla välähtää päässä, näet vähän tähtiä, se sattuu. Mutta jos joku lyö minua nenään, ei se minuun satu. Olen turtunut niihin iskuihin. Vartalolyönti sattuu, jos se tulee kovaa ja lähtee ilmat pihalle. Jos lähden lyömään samaan aikaan kun kaveri lyö, en pysty jännittämään ja se sattuu oikeasti. Ei naamaan tai päälakeen satu, mutta jos nyrkkeilykielellä sanotaan "nyt sattui kaveria", se tarkoittaa sitä, että välähtää, polvet niiaavat tai näkyy tähtiä, se on nyrkkeilykielellä sattumista. Jos Pekka Mäki sanoo "sä satutat sitä koko ajan", tarkoittaa että tasapainoaisti menee tai näkee tähtiä, se on sattumista.
Amatöörinä niitä tuli enemmän. Toinen oli niin nopea, että kun lähti itse lyömään, sieltä tuli jostain lyönti, jota ei itse nähnyt. Se aina välähti päässä. Tietenkin ammattilaisena, kun on pienemmät hanskat, niin jotkut lyönnit vain tuntuvat. Ammattilaisena ennen toista Sylvester-matsia lyönnit eivät tuntuneet niin pahalta, ettei näkynyt mitään tähtiä sen kummemmin. Siinä matsissa, kun kävin ensimmäisen kerran lattiassa, silloin tuli pieni välähdys vain ja kävin lattiassa. Sen jälkeen ne lyönnit alkoivat tuntua siihenkin matsiin. En tiedä, mitä siinä tapahtui, mutta sen jälkeen ne alkoivat tuntua.
Miten tuollaisesta lyönnistä toipuu?
Se on salama kirkkaalta taivaalta. Se on välähdys. Toivut siitä nopeasti tai et. Enhän minä siitä Sylvester kakkosessa toipunut. Tasapainoaisti meni seitsemännessä, kahdeksannessa erässä. Siinä välissä meni niin, että aina kun tuli kova isku, saattoi olla muutaman sekunninkin niin, että kehä pyöri ympäri. En tiedä, johtuiko se tuosta välilevystä, joka pullahti pois paikaltaan. Lääkäri sanoi, että jalkoihin voi tulla tasapainohäiriötä, jos nikama menee. Voi myös tulla väsyneenä, tai jos otat paljon iskuja vastaan. Jos vaikka joka erässä ottaa kaksi kovaa oikeata, alkaa kumulatiivinen vaikutus vaikuttaa myöhemmissä erissä. Kun yhdeksännessä erässä tulee kova lyönti, et enää kestäkään samanlaista iskua. Se alkaa vaikuttaa tasapainoaistiin ja heikentää iskukestävyyttä.
Kun menet kehään ja tiedät, että siellä on toinen, joka yrittää sinua vahingoittaa, miten sitä pelkoa käsitellään? Varmasti jonkinlaista pelkoa kuitenkin tuntee, vaikka olisi minkälainen itseluottamus?
Ainut asia, mitä pelkään, on tappio. Mitään muuta en pelkää. Kun lyön pistehanskoihin pukuhuoneessa, niin ajattelen vain, miten vastustajalle käy, kun lyön niin kovaa niihin pistareihin. En ikinä käännä sitä toisinpäin, miten minä kestän sen, käännän vain niin, miten hän kestää minun iskujani. On se oikeasti aika raakaa touhua. Hanskat ovat niin pienet, että kyllä se tekee tavallaan kipeää. Jos olen katsojana ammattilaisillassa, ajattelen kyllä, miten itse pystyn ottelemaan. Se on niin hurjaa. Jos pitäisi tulla jotain sääntöuudistuksia nyrkkeilyyn, niin isommat, turvallisemmat hanskat.
Nyrkkeilykehä saattaa olla paikkana lähellä sitä, miltä sotaveteraaneista on tuntunut rintamalla?
En ole jutellut sotaveteraanien kanssa, mutta se on vähän sama. Valmistautuminenkin matsiin, kaksi kuukautta kun valmistaudut matsiin. Pikkuhiljaa se tulee lähemmäs ja lähemmäs koko ajan, että sinut viedään kohta sinne teloitukseen. Sinun pitää selviytyä sieltä teloituksesta pois, sellainen fiilis minulle tulee. Tietenkin se on työpäivä minulle ja saan siitä palkan, mutta en ajattele yhtään sitä, että nyt minä saan X määrän rahaa matsista, vitsi kun se matsi tulisi jo. Periaatteessa tuntuu, että toivottavasti se ei ihan vielä tulisikaan. Toivoo, että saisi lisäpäiviä aikaa, että pääsisi kovempaan kuntoon. Se tulee aina liian nopeasti. Tietenkin matsiakin odottaa sen takia, että siitä tulee niin hyvä fiilis, kun matsi on mennyt hyvin ja voittaa. Kun elät niin täysillä sen valmistautumisajan, kun menet sitä matsia kohden, kaikki elämäsi asiat suuntautuvat siihen matsiin. Teet kaiken matsin ehdoilla. Kaikki tietävät, että jos sinut laitetaan leijonan kanssa samaan koppiin, ja selviät sieltä pois elävänä, on se iso asia. Taistelet ihan samalla tavalla tuossa. Taistelet jotain kaveria vastaan ja tiedät, että hän on treenannut vain sitä, miten hän lyö sinua mahdollisimman kovaa, että tiput maahan. Nyrkkeily on sen takia niin hieno laji, että se on mies miestä vastaan. Kummatkin tekevät töitä, että voittaa toiseen. Sitten otteluilta tulee ja ollaan kahdestaan siellä.
Miten rakensit pelkoa vastustajalle? Kaikki muistavat sinun tuijotuksen aina punnituksessa, se oli sinulle selvästi yksi tavaramerkki.
Tuijotus tuli ihan itsekseen. Katsoin aina kaveria vähän silmiin siinä punnituksessa pienemmissä illoissa aluksi. Sitten aloin vain enemmän ja enemmän provosoimaan ja pelottelemaan vastustajaa. En tiedä, miten se oikeasti lähti. Se vain tuli yhtäkkiä.
Ottelussa yritin aina yleensä antaa ensimmäisen kovan osuman. Luulen, että kun lyön kaveria, en välttämättä lyö hirveän kovaa paikaltaan. Mutta kun minulta tulee oikea liike vastapalloon, se tulee monelle yllättäen, kuinka kovaa oikeasti lyön. Saatan lyödä ihan keskivertotasoa paikaltaan kaveria, sitten se ajattelee, että eihän tuo lyö kovaa. Sitten kun vedän väistöstä ja painonsiirrosta ja oikealla ajoituksella, niin se tulee monelle yllätyksenä. Pekkakin sanoi minulle aikoinaan, että älä näytä vastustajalle heti, kuinka lujaa lyöt. Vedä yllättäen se. Älä näytä parhaimpia juttujasi heti ensimmäisissä erissä. Mitä pidemmälle matsini menee, sitä enemmän minulta alkaa tulla niitä juttuja reaktiosta, painonsiirrosta, väistöstä lyöntejä, oikea ajoitus. Tietenkin alkuottelussa kun molemmat eivät ota riskejä aluksi, niin ei tule paljon ristilyöntitilanteita. Mutta sitten kun sellainen tulee, lyön kovaa. Se on tullut monelle yllätyksenä, he ovat huomanneet olevansa kanveesissa.
Kuinka paljon käytetään tuon tyyppistä taktiikkaa, että esim. huijataan jotain, että minulla on vasen käsi vähän kipeä, eikä se olekaan kipeä. Voiko sellaista taktiikka oikeasti ajatella?
Kyllä kovat sällit, kokeneet kaverit käyttävät sitä paljon. Esimerkiksi tämä Lamon Brewster, jonka Robert Helenius voitti, oli parhaimmillaan aika ovela. Hän saattoi lyödä pari-kolme erää vain alas vartaloon, ja kun kaveri alkoi puolustaa sitä, vetikin hän sitten ylös. Kyllähän ne ovat pelimiehiä. Jotkut lyövät paljon käsivarsiin, lähiottelussa vetää kipeästi kolme-neljä erää sinne. Sitten kun alkaa viides-kuudes erä olemaan, kädet alkavat tippua. Ammattinyrkkeilyssä, kun on pitkä matsi, on aikaa käyttää erilaisia kikkoja. Minulla ei ollut mitään tuollaisia kikkoja. Aloin vain lyömään enemmän ristiin, mitä pidemmälle matsi meni. Aloin ottamaan riskejä, jotka koituivat kaverille yleensä kohtaloksi.
Kehän ulkopuolella olet aviomies, isä ja mukavana miehenä tiedetty. Miten pystyt yhdistämään roolit, kun kehässä pitää olla maailman pahin mies?
Sanotaanko, etten ennen varmaan ollut hirveän kiltti. Menestys on opettanut nöyryyttä elämässä muutenkin. Mitä enemmän on menestystä, sitä paremmin käyttäydyn, kunnioitan ihmisiä. Menen kehään tekemään duunia ja olen sielläkin ystävällinen, kun matsi on ohi. Vaikka me ottaisimmekin uusinnan joskus, olen ystävällinen matsin jälkeen vastustajalleni. Mutta kun menemme kehään, se vastustaja tavallaan yrittää estää toimeentuloni. Jos joku tulisi sanomaan sinulle, että anna työpaikkasi minulle, et sinäkään tykkäisi siitä. Se estää minua, joten tietenkin minä tuhoan sen. Kyllä toivon aina omassa mielessäni, en rukoile mutta tavallaan rukoilen, että voita ottelu, mutta älä vahingoita vastustajaa. Toivon aina niin. Haluan voittaa ottelun, mutta mieluummin vaikka pisteillä, etten tyrmää, ettei kaverille käy mitään. Toivon aina omassa mielessäni niin. Hänellä on perhe, lapset, vaimo ja kaikki, en halua mitään pahaa sille, haluan vain sen pois tieltä ja minä voitan sen. Niin minä aina toivon. Tavallaan minulla on hyvä sydän silleen.
Sinulla oli tyrmääjän maine noustessasi urallasi eteenpäin, kaikki jätkät kaatuivat kesken matsin. Miten koit itse sen, että sinut tunnettiin tyrmääjänä?
Niin kuin Pekka Mäki sanoi, se saattoi mennä ehkä vähän ihon alle. Aloin itsekin uskomaan niihin. Olen katsonut jälkeenpäin paljon matsejani nauhalta. Tyylini muuttui radikaalisti. En enää liikkunut niin paljon, aloin menemään kuin kiskoilla eteenpäin. Liike alkoi vähentyä ja aloin lyömään enää paikaltaan jalat maassa, mikä ei tavallaan ole minulle luontaista. Vähän liikaa tuli itsevarmuutta. On selvää, että jos miestä kaatuu, jokainen alkaa uskomaan. Jos heität aina kympin tikkaheitossa, alat odottamaan aina sitä kymppiä. Ihan sama asia. En sano, että kusi olisi noussut päähän ihmisenä, mutta kehässä alkoi vain tietää, että kaveri kaatuu, kun osun. Sebastian Sylvester palautti minut maanpinnalle, kun voitti minut. En varmaan ole ikinä toipunut siitä tappiosta henkisesti enkä fyysisestikään. En ajatellut, että kukaan pystyisi lyömään minua lattiaan.
Julkisuus tuli siinä mukana, ja eräänlaisena huipentumana sait oman hahmon Aku Ankka -lehteen. Miten käsittelit ja koit sitä julkisuutta?
En ole ikinä ajatellut julkisuutta mitenkään. Se ei ole muuttanut minua ihmisenä yhtään enempää muuten kuin että jouduin vähän rauhoittamaan omia tekemisiäni ja sanomisiani. Olisin muuten varmaan vähän vilkkaampi tapaus. Aina välillä pitää ajatella, mitä suustaan päästää. Olen aina vähän lapsenmielinen tietyissä asioissa. Välillä pitää vähän miettiä, että tässä on jo kuitenkin vähän ikää tullut ja julkisuuden henkilö, joten pitää välillä vähän rauhoittaa omia sanomisia ja tekemisiä. Muuten olen ihan samanlainen kuin ennenkin. Kaikkien kanssa juttelen, kadunmiehet pysäyttelevät minua. Vaikka he olisivat vähän alkoholisoituneitakin, niin kyllä minä läppää heitän, juttelen, kyselen kuulumisia ja vastailen omiani ihan mummoille, vaareille, lapsille ja nuorille. En ole julkisuudesta muuttunut yhtään.
Miltä se tuntui, kun jossakin vaiheessa yhtäkkiä kaikki ihmiset tunnistivat sinut. Millainen askel siitä oli, että aiemmin kukaan ei tuntenut ja yhtäkkiä kaikki tuntevat?
Se tuli nopeasti, mutta ei se mielestäni muuttanut mitenkään minua. Perheen kanssa jos on jossakin, silloin ei välttämättä jaksaisi, mutta kyllä silloinkin ihan ystävällisesti nimmaria väännän ja annan ottaa valokuvan. En minä niin tarkka ole siitä. Monethan ovat sellaisia, etteivät perheen kanssa ollessa anna mitään, mutta ei minua haittaa. Tyttö vähän repii aina välillä hihasta, että alas tulla nyt sieltä, niin silloin pitäisi nopeasti vain hoitaa.
Miltä tuntuu lukea lehdestä itsestänsä, jos on vaikka 7 päivää -tyyppisessä lehdessä?
Tietenkin negatiiviset asiat, kun on lapsia, vaikuttavat. Jos olisin yksin, ei minua haittaisi mikään tuollainen. Tietenkin negatiivinen julkisuus ei ole kivaa. Onneksi sitä on ollut vähän. Yritetään elää sen mukaan, että sen takia pitää vähän rajoittaa omia tekemisiään. Ei viitsi kaljalla käydä joka päivä. Kyllä olen saanut elää aika vapaasti. Verkkarit jalassa käyn kioskilla ravilapun laittamassa, elän normaalielämää. Välillä istun jossakin katsomassa hevosia, välillä joskus käyn kaljan juomassa. Julkisuuttahan voisi käyttää hyväkseen, mutta en minä nyt silleen ole. Uuden salini kautta nyt olen yrittänyt vähän, että saisi tänne lisää kävijöitä. Oma elinkeino on tässä, joten pitää yrittää. Tietenkin ei pelkkää julkisuutta, kyllä täältä hyvää valmennustakin saa. Yritän antaa hyviä treenejä. Monellehan on tärkeää, että olen täällä vetämässä, ja yritän vetääkin täällä niin paljon kuin vain pystyn. Pitää yrittää käyttää julkisuutta, että saa vähän mainoksia salille.
Luitko urasi aikana, mitä sinusta kirjoitetaan? Monet urheilijat sanovat, että se on ihan sama, mitä lehdissä kirjoitetaan, en lue niitä kuitenkaan.
Kyllä minä joskus luin ne, mutta matsiviikolla en enää viitsinyt lukea. Nekin saattavat mennä ihon alle, että siellä lukee "tyrmääjä, tyrmääjä, tyrmääjä". Sanoin aina mutsille, että ota säilöön, että jää sitten lapsille joskus kerrottavaa, väsään joskus lehtileikekirjan. Hän heitti ne aina isoon putkikassiin, joka on minulla kotona täynnä lehtileikkeitä. En ole jaksanut laittaa niitä vielä minnekään. Joskus pitäisi laittaa.
Lue juttusarjan aiemmat osat:
Keskustelu Aminin kanssa: Vihaan sitä tuomaria yli kaiken
Keskustelu Aminin kanssa: Onko Ali nyrkkeilyhistorian suurin?
Viisiosaisen juttusarjan loputa osa julkaistaan myöhemmin tällä viikolla.