Keskusta ja Uusi vaihtoehto koolla Espoossa, kokoomus Vaasassa

Hallituspuolueet istuvat tänään eri kokoonpanoilla kesäkokouksissaan.

Keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työvaliokunnat sekä puolueen ministeriryhmä ovat koolla Espoossa, jossa myös Uuden vaihtoehdon eduskuntaryhmä jatkaa eilen alkanutta kokoustaan. Kokoomuksen ministeriryhmä päättää kaksipäiväisen kesäkokouksensa tänään Vaasassa.

Kokouksia ympäröiväksi puheenaiheeksi noussee tänäänkin hallituksen lähestyvät budjettineuvottelut.

Eilen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) nosti lähtökohdaksi, että kenenkään verotus ei kiristy hallituskauden aikana. Hän sanoi pitävänsä ohjenuorana hallitusohjelman verolinjauksia

Lisäksi hän sanoi, että hänen pitää vielä keskustella pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa kiky-tulkinnasta. Sipilä sanoi perjantaina STT:n haastattelussa, että kilpailukykysopimuksen kompensoinnit on jo tehty tälle ja ensi vuodelle. Hänen mukaansa vasta vuonna 2019 tarvitaan lisäkompensointia.  

Lue myös:

    Uusimmat