Eero Pokela syntyi keskosena perunapellon laitaan. Lähin lääkäri oli 200 kilometrin päässä, mutta väliäkö sillä, koska lääkäriin ei olisi kuitenkaan ollut varaa. Pienen miehen ensimmäiset kymmenen vuotta olivat yhtä eloonjäämistaistelua eikä taistelu loppunut aikuisenakaan.
Elettiin vuotta 1944 Sievissä Keski-Pohjanmaalla. Samana yönä, kun liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa, erään maanviljelijäpariskunnan perunapellolle syntyi poika, jota luultiin ensin kuolleeksi. Isä, joka oli lomalla rintamalta, katkaisi pojan napanuoran ja kantoi saunaan.
− Ehkä se oli äidinrakkaus, joka kuitenkin piti minut hengissä, Eero Pokela miettii.
Keskentekoinen keuhkotautinen
Lapsena Pokela sairasti jatkuvasti, heikkotekoinen kun oli.
− Minulla oli muutaman kuukauden välein keuhkokuume tai angiina, Pokela kertoo.
Äiti hoiti häntä omalta äidiltään oppimillaan kansanparantajan konsteilla. Pojalle juotettiin pihkavettä ja hänet pantiin hengittämään tärpättihöyryä.
Pokelan luut olivat niin heikot, että hän ei tahtonut nousta jaloilleen. Niinpä hän oppi lukemaan ennen kuin kunnolla kävelemään.
Monta kertaa lähellä kuolemaa
Lapsuuden heikko kunto ja köyhän perheen laiha ruoka vaikuttavat Pokelan koko elämään. Hän on saanut kaksi sydänkohtausta, joista toinen oli viedä häneltä hengen. Pokela oli työmatkalla ulkomailla, kun hän tuupertui hotellin käytävälle.