Kesän matkat käyvät nyt vauhdilla kaupaksi – nämä kohteet kiinnostavat suomalaisia

Kesän lomamatkojen hittikohteet Suomessa ja ulkomailla 9:46
Miltä tuleva matkailukesä näyttää? Katso haastattelu Uutisaamusta.

Tulevan kesän matkoille on suurta kysyntää muutaman pandemiavuoden jälkeen. Hittikohteiksi povataan Suomessa luontokohteita ja ulkomailla muun muassa Mallorcaa.

Kesän matkat menevät tällä hetkellä hyvin kaupaksi.

– Ollaan siinä tilanteessa, että ollaan jouduttu tai saatu ottaa tuhansia paikkoja lisää tähän kesäkauteen, jotka menee lähes välittömästi kaupaksi. Kohta on sellainen tilanne, että jos haluaa lähteä kesällä matkalle, niin se pitää varata nyt, Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa kertoo Uutisaamussa.

Suomen matkailualan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fräntin mukaan kesäkauteen lähdetään takamatkalta. Matkanjärjestäjien kanssa tehdyn selvityksen mukaan kesäkauden tarjonta oli vielä 30 prosenttia miinuksella edelliseen, niin sanottuun tavalliseen kesään eli vuoteen 2019 verrattuna.

– Nyt, kun nähdään, että kysyntää on, niin varmaan myös se tarjonta lisääntyy, Mäki-Franti sanoo.

Matkailualan työvoimapula on globaali ilmiö, joka voi näkyä kuluttajiille esimerkiksi ruuhkautuneina toimintoina. Kousa ohjeistaa matkailijoita varaamaan tarpeeksi aikaa matkalle lähtiessään.

Suomessa matkailijoita kiinnostavat luonto ja tapahtumat

Kotimaassa Mäki-Franti uskoo luontomatkailun pitävän edelleen pintansa.

– Sinne puolelle on myöskin saatu kehitettyä uusia matkailutuotteita, Mäki-Fränti kertoo. 

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

Pandemian aikana suomalaiset matkailivat omatoimisesti luonnossa, mutta nyt luontomatkailu on järjestetympää matkailuyritysten puolesta. Mäki-Fränti nostaa luontokohteista tärpiksi esimerkiksi Kolin. Myös tapahtumat, kuten festarit, vetävät nyt monen vuoden hiljaiselon jälkeen.

Aurinkomatkoilla on uusia kohteita muun muassa Italiassa ja Mallorcalla. Suomalaisten kestosuosikkeja ovat myös Kreikka ja Manner-Espanja.

– Kaikille on varmasti sopiva kohde, Kousa kertoo. 

Turkin ja Suomen väliset Nato-keskustelut eivät ole vaikuttaneet suomalaisten matkustamiseen Turkkiin.

– Olin itse Turkissa kaksi viikkoa sitten, kiersin meidän kohteet. Siellä on äärimmäisen hyvä tuote ja siellä toivotetaan kaikki suomalaiset tervetulleeksi, Kousa sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat