Kesän asuntomessut: Sinkuille, senioreille ja useamman sukupolven perheille

Kokkolassa pidettävät asuntomessut kiinnittävät erityshuomiota energiatehokkuuteen. Sisustuksessa palataan puolestaan muun muassa pyykkikuilujen ja kylmäkomeroiden aikaan.

Kymmenen uutisten toimittaja Outi Airola kävi tutustumassa kesän 2011asuntomessuihin. Kokkolan asuntomessualueen esittelykohteissa kiinnitetään erityistä huomiota asuntojen toiminnallisuuteen, josta hyötyvät kaikenikäiset asukkaat.

Samasta pihapiiristä voi löytää kolmelle sukupolvelle asuntoja, yksi ennakkosuosikeista on pihapiiri mummoloineen.

– Se on hyvin perinteinen, mutta siinä mielessä uusi, että se on ensimmäistä kertaa esillä asuntomessuilla. Tässä on pyritty yhdistämään yhdessä asumisen parhaat puolet: Eri sukupolvet asuvat lähellä toisiaan mutta kuitenkin omissa taloissaan, Kannustalo Oy:n toimitusjohtaja Mika Uusimäki perustelee.

Asumisratkaisuja ja -tyylejä löytyy monenlaisia: Amerikkalaistyylisiä kartanoita, moderneja kivitaloja ja pieniä citytaloja - uusi ja vanha kohtaavat sulassa sovussa.

Kokolattiamatto tekee paluun

Kokkolan kauniiseen merenrantakaupunkiin rakennettavissa asunnoissa kierrätys saa omat tilat. Lisäksi muun muassa 70-luvun hittituote, kokolattiamatot, tekevät paluuta.

– Uudet materiaalit tekevät nykypäivän kokolattiamatoista erittäin mukavat ja hyvät lattiapäällysteet, hehkuttaa Ultimatemarket Oy:n Essi Silvonen.

Vanhojen keksinnöistä huolimatta energiatehokkuus on päivän sana.

– Ilmavesilämpöpumppu, multihybridienergiavaraaja, aurinkopaneelit ja ilmalämpöpumput tarkoittavat sitä, että täällä käytetään pääsääntöisesti uusiutuvaa energiaa, kertoo Silvonen.

Senioriasumisen mahdollisuuksia

Erityisesti senioriväestön näkökulmasta suunniteltuja ratkaisuja nähdään erikokoisissa kerrostaloasunnoissa, pienissä omakotitaloissa sekä Villa Seniorissa, jonka jokainen yksityiskohta on mietitty iäkkäiden asukkaidensa turvallisuus ja tarpeet huomioiden. Kokonaisuuden täydentää pohjalainen pihapiiri, jossa saman pihamaan laidoille rakentuu isovanhempien moderni tupa ja toiselle laidalle lapsiperheen unelmakoti.

Kokkolan Asuntomessujen projektipäällikkö Touko Rauma kertoo, että seniorit ovat suurin uusien asuntojen ostajaryhmä tulevaisuudessa, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Lähtökohta on ollut, että ihmiset pystyisivät asumaan pidempään omassa taloudessa.

Asuntomessualueelle valmistuu kaikkiaan 131 asuntoa, joista näyttelykohteiksi tulee 40. Kohteita on 35 neliön yksiöistä runsaan 300 neliön omakotitaloihin. Kohteista kaikkiaan 30 on omakotitaloja, seitsemän kerrostaloasuntoa, kaksi rivitalohuoneistoa ja yksi paritaloasunto.

Asuntomessut ovat avoinna 15.7.-14.8.2011 päivittäin klo 10–18. Pohjanmaalle tyypillisen tasainen, pyöreä messualue sijaitsee meren rannalla kahden kilometrin päässä Kokkolan keskustasta.

MTV3

Kuvat: Sisustuskuvat: Lotta Sundell, Talokuvat: Arto Wiikari

Lue myös:

    Uusimmat