Kesälomat pyörivät jo – lapsiperheet marssijärjestyksessä ykkösiä

Lämpimät kelit ovat vasta tulollaan, mutta moni pääsee tai joutuu aloittamaan kesäloman vieton heti vapun jälkeen.

Vuosilomalain mukaan kesälomakausi jatkuu toukokuun alusta syyskuun loppuun.

– Esimerkiksi ravintoloissa ja kaupoissa lomat lähtevät jo pyörimään, 
kertoo työehtoasioiden päällikkö Annika Rönni-Sällinen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöstä SAK:sta.

– Varsinkin, jos kesä on vilkasta sesonkia ja silloin tehdään parhaat myynnit, työntekijöitä ei haluta päästää lomille.

K-citymarket Helsinki Itäkeskuksessa ensimmäiset kesälomat alkavat ensi viikolla työntekijöiden omien toiveiden mukaisesti.

Mutta juhannusviikolla on toisin.

– Silloin tarvitaan töihin kaikki avainhenkilöt, kertoo kauppias Anne Timonen.

Sen jälkeen helpottaa hieman, mutta heinäkuussa ei voi pitää yleensä neljän viikon yhtäjaksoista lomaa,  vaan se on pätkittävä kahden-kolmen viikon mittaiseksi.

– Lapsiperheiden vanhempien lomat katsotaan ensin, koska esimerkiksi päiväkoti voi olla kiinni, Timonen kertoo.

Marketissa on töissä noin 140 henkilöä ja työntekijöiden erilaiset intressit helpottavat järjestelyjä.

– Kotiseudut voivat olla kaukana ulkomailla ja silloin lomaa otetaan esimerkiksi syyskuussa.

Alkon sijainti vaikuttaa lomiin

– Kaikkien toiveita kuunnellaan ja lomat pidetään, mutta myymälöiden pitää kuitenkin palvella asiakkaita laadukkaasti ympäri kesän,
painottaa henkilöstöjohtaja Tytti Bergman Alkosta.

Se merkitsee sitä, että lomia aletaan pitää jo toukokuussa, jotta väkeä on tarpeeksi töissä keskikesällä.

– Rannikkoseudulla ja suosituilla mökkipaikkakunnilla kesä on vilkkain myyntisesonki, kun taas suurissa kaupungeissa on kesällä hiljaisempaa.

Lomista keskustellaan myymälöissä henkilökunnan kanssa. Järjestelyjä helpottaa kiertävä lomasuunnittelu. Lomien suunnittelua on muutenkin kehitetty, ja siksi kesätyöntekijöitä tarvitaan aiempaan vähemmän.

Myymälähenkilökuntaa  on 2 200 ja kesätyöntekijöitä otetaan parisataa.

Työntekijät voivat sopia keskenään

SAK:sta kerrotaan, että työpaikoilla lomien vuorottelua käytetään usein, ettei sama työntekijä joudu joka vuosi pitämään lomaansa esimerkiksi alkukesästä.

Työntekijät voivat myös sopia lomista keskenään.

– Kiertävät lomajärjestelyt tuntuvat toimivan parhaiten, Rönni-Sällinen sanoo.

Jos ei ratkaisua löydy niin työnantaja määrää lomista.

–  Työnantajat yrittävät selvitä mahdollisimman pienillä kesätyöntekijämäärillä ja siksi lomat ajoittuvat pidemmälle aikavälille, Rönni-Sällinen SAK:sta sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat