Kesä alkamassa: Sää lämpenee ensi viikolla

Sää on tällä viikolla epävakaista. Ensi viikoksi ennustetaan jo lämpenevää säätä.

Toukokuun sää on ollut vaihtelevaa. Suomen itäpuolella Venäjällä on ollut jopa 30 asteen tienoilla olevia helteitä, meillä kevään korkein lukema on tähän mennessä eilen Mikkelissä mitattu 21,7 astetta. Nyt ennusteissa näkyy lämpenemistä ensi viikolle.

– Saattaa olla, että alkuviikolla päästään yli 20 asteen lukemiin laajemmaltikin ja voi olla, että jossain mitataan vuoden ensimmäinen hellepäivä eli lämpötila on yli 25 astetta. Niin kovia helteitä kuin Venäjällä on ollut, ei meille ole tulossa. Sateet ovat kuitenkin ennusteissa aivan Suomen länsipuolella Ruotsissa ja todennäköisesti jossain vaiheessa jotain sateita meillekin yltää, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Lakkiaispäivänä sadetta ja paistetta

Tämän viikon loppupuolella sää on yhä epävakaista. Pääasiassa on poutaa, mutta välillä Suomen yli liikkuu nopeita sadealueita. Lauantain lakkiais- ja kevätjuhlapäivänäkin sateita osuu ainakin osaan maata.

– Tämän hetken ennusteen mukaan lauantai alkaisi poutaisena, mutta päivän mittaan todennäköisesti etelään leviää sadealue, joka kulkee kohti pohjoista. Sateen ajoitus on kuitenkin vielä epävarma. Paras mahdollisuus auringolle on maan itä- ja pohjoisosassa. Etelässä lämpötilat ovat ylimmillään 15-20 asteessa, pohjoisessa reilussa 15 asteessa.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet.






Uusimmat