Keraamisen tiilikaton asennus täystiilitaloon

Täystiilikaloon kuuluu tietysti tiilikatto. Katotiilien suhteenhan vaihtoehtoja löytyy kerrassaan ylettömästi niin materiaalin kuin muotojen suhteen; tänne valittiin keraaminen, poltettu tiili.

Tiilen punainen väri syntyy poltettaessa. Kun savi poltetaan 1000 asteen lämpötilassa sen sisältämä rautaoksidi hapettuu ja muuttuu punaiseksi. Väriä ja sävyä voidaan muuttaa sekoittamalla keskenään erilaisia saviaineksia. Joissain tapauksissa - esimerkiksi mustaa, vihreää tai hyvin voimakkaita sävyjä tavoiteltaessa - erikoissavella käsitellään vain tiilen pinta, joka sitten poltossa sulaa ja muodostaa muun tiilen kanssa yhtenäisen rakenteen. Pinnan irtoamisesta ei siis todellakaan kannata kantaa huolta!

Savitiilen asentaminen riippuu valitusta tiilimallista. Perinteisesti vesikattorakenteen alimmaiseksi tulee umpinainen, ponttilaudasta tai vaneerista valmistettu pinta joka päällystetään kattohuovalla; huovan päälle kiinnitetään ensin tuuletusrimat ja niiden päälle naulataan itse ruoteet, joihin tiilet sitten ladotaan. Perinnemalleissa ruodejako on kiinteä - lappeenmittaa ei siis voi sovittaa ruodejaolla, vaan ylimmästä tiilestä katkaistaan pala pois.

Niin sanottua lukkopontillista tiiltä käytettäessä alusrakenteen ei tarvitse olla umpinainen kuten edellä. Se voidaan tehdä kevyemmällä aluskatteella ja ruodejakoa voidaan tietyissä rajoissa muuttaa sopimaan paremmin täysille tiilille. Aluskatteen merkitystä kannattaa kuitenkin pohtia tässäkin tapauksessa - onhan katon tarkoitus suojata alla olevaa taloa jopa vuosisatojen ajan.

Tiilikaton on päästävä tuulettumaan kunnolla. Täällä harjalle tuli tiivistyskappale, joka estää roskien pääsyn tiilen ja aluskatemateriaalin väliin estämättä silti ilman vapaata kiertämistä.

Tänne valitut keraamiset tiilet ovat kaikki erilaisia, osin käsintehtyjä. Se sopii hyvin englantilaismalliseen kattoon; käytetäänhän sitä erityisesti vanhojen kaupunkitalojen restauroinneissa kun halutaan kaupunkikuvan yhtenäisyyden takia välttää uuden katon pistämistä silmään vanhempien joukosta.

(JKA 12.10.)

Lue myös:

    Uusimmat