Kenialaismaratoonari sai kahdeksan vuoden dopingpannan – jäi kiinni kielletyistä aineista jo toista kertaa urallaan

Kenialainen naismaratoonari Salome Biwott on saanut kahdeksan vuoden kilpailukiellon toisesta dopingrikkeestään. Kansainvälisen yleisurheiluliitto IAAF:n etiikkaa valvova yksikkö AIU kertoi tuomiosta torstaina.

Biwott, 36, jäi kiinni anabolisten steroidien käytöstä Sao Paulon maratonilla kesäkuussa. Ensimmäinen käry kävi vuonna 2012, kun hän voitti Nairobin maratonin. Silloinkin kyseessä olivat anaboliset steroidit.

Kenian naismaratoonareista myös Rion olympiavoittaja Jemima Sumgong sai vastikään pitkän kilpailukiellon. AIU on rankaissut tänä vuonna yhteensä jo kymmentä kenialaista dopingrikkeistä.

 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja