Kenestä Sanna Marinin seuraaja demareiden johdossa? He harkitsevat puheenjohtajuutta
SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin ilmoitti tänään, ettei aio pyrkiä jatkokaudelle SDP:n puoluekokouksessa syyskuussa. Varapuheenjohtajan mukaan olisi vain positiivista, että puolueväki voisi valita tulevan puheenjohtajan usean vaihtoehdon joukosta.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoo Facebookissa harkitsevansa asettumista ehdolle puheenjohtajaksi.
Kiurun mukaan SDP:n pitää nyt joukkueena arvioida sitä, millaisen johtajan kanssa se voi parhaiten käyttää valtakirjaansa työhön Suomen ja maan ihmisten hyväksi.
– Itse harkitsen lähiviikkojen aikana, olisiko minun osaamiseni ja kokemukseni sellaista, jota SDP:n johdossa tällä hetkellä tarvitaan, Kiuru kirjoittaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen ei ole kiinnostunut puolueen puheenjohtajuudesta.
– Olen viihtynyt hyvin varapuheenjohtajan tehtävässä ja kansanedustajana, mutten koe, että tässä vaiheessa puolueen puheenjohtajuutta tavoittelisin, Mäkynen kertoo STT:lle.
Työministeri Tuula Haatainen ja SDP:n 1. varapuheenjohtaja Niina Malm vastasivat MTV Uutisille, etteivät he lähde tavoittelemaan puheenjohtajuutta.
Myös Eveliina Heinäluoma ja Maria Guzenina kertovat MTV Uutisille, etteivät aio lähteä puheenjohtajakisaan.
Juuri eduskuntaan valittu Nasima Razmyar kertoi keskiviikkoiltana Asian ytimessä -ohjelmassa, että puheenjohtajuus ei ole ollut hänellä ”minkäänlaisessa harkinnassa”.
Antti Lindtman, Ville Skinnari, Tytti Tuppurainen ja Timo Harakka pitävät toistaiseksi vaihtoehtonsa auki.
Tuppurainen sanoo MTV Uutisille, ettei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, pyrkiikö hän puolueen puheenjohtajaksi.
– En ole lainkaan ehtinyt miettiä asiaa. En sano juuta enkä jaata.
MTV Uutiset tavoitti myös Lindtmanin ja Skinnarin, jotka eivät kertoneet vielä aikeistaan.
Lindtman kertoi iltapäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa päättävänsä puheenjohtajahalukkuudestaan parin viikon sisään.
– Eiköhän se päätös tässä parin viikon kuluessa kypsy, Lindtman sanoi toimittajille eduskunnassa.
STT:n tavoittama Harakka ei vielä osaa sanoa, tavoitteleeko hän paikkaa. Harakka viestitti STT:lle avustajansa kautta, ettei hän tällä hetkellä ryhdy miettimään asiaa.
Pääministeri Sanna Marin kertoi keskiviikkona luopuvansa SDP:n puheenjohtajuudesta. Puolue valitsee siten uuden puheenjohtajan seuraavassa puoluekokouksessaan syyskuussa.
Mäkynen sanoo pitävänsä tärkeänä Marinin tiedotustilaisuudessa sanomaa kommenttia siitä, että puolue on yhtenäinen.
– Puheenjohtaja on joukon johtaja, eikä yksittäinen keulakuva, vaikka hänestä on sellaista muiden toimesta tehty, Mäkynen sanoo.
Kolme vuotta varapuheenjohtajana
Mäkynen valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi kolme vuotta sitten samalla, kun Marin valittiin puolueen johtoon. Mäkynen on julkisuudessa edustanut puoluetta varsinkin talousasioissa ja johtanut eduskuntapuolueiden yhteistä työryhmää tutkimus- ja kehitystoiminnasta.
Mäkysen mukaan olisi vain positiivista, että puolueväki voisi valita tulevan puheenjohtajan usean vaihtoehdon joukosta.
– Vaali on aina hyvä asia. Se että ihmisillä on valinnanvaraa ja demokratia toimii, on ainoastaan positiivista. Vaaleissa tärkeintä on tuoda erilaiset vaihtoehdot rehellisesti esiin, Mäkynen sanoo.
Mäkynen harkitsee vielä, aikooko hakea jatkoa varapuheenjohtajana syyskuun puoluekokouksessa.
*Päivitys kello 13.30: Lisätty tieto Heinäluoman ja Guzeninan kieltäytymisistä ja Lindtmanin ja Skinnarin vastaamattomuudesta.
*Päivitys kello 13.38: Lisätty tieto Tytti Tuppuraisen kommentista STT:lle.
*Päivitys kello 13.58: Lisätty tieto Timo Harakan avustajan kommentista STT:lle.
*Päivitys kello 16.59: Lisätty tieto Antti Lindtmanin kommenteista pohtia mahdollista puheenjohtajuutta.
*Päivitys kello 18.32: Lisätty tieto Krista Kiurun harkinnasta pyrkiä puheenjohtajaksi.
*Päivitys kello 19.42: Lisätty tieto Tuula Haataisen ja Niina Malmin kieltäytymisestä ehdokkuudesta.
*Päivitys kello 21.18: Lisätty Nasima Razmyarin kommentti.
Uusimmat
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
Lataa lisää