Kela vetoaa kuntia ruuhka-apuun – Hämeenlinna: Työntekijät jo nyt aivan pulassa Kelan pulmien takia

Perusturvahakemusten käsittelyajat pitkittyneet 2:13

Kela vetoaa kuntien perusturvajohtoon pääjohtajan allekirjoittamalla kirjeellä, jotta kunnista siirrettäisiin kunnallisia viranhaltijoita työskentelemään määräaikaisesti Kelan perustoimeentulotuen tehtäviin. Kirje ihmetyttää kuntakentällä.

Lisäksi Kela pyytää kunnilta apua siihen, että Kansaneläkelaitoksen perustoimeentulotuen asiakkaiksi siirtyviä henkilöitä avustettaisiin verkkoasioinnin tai muilla keinoin perustoimeentulotuen hakemuksen tekemisessä. 

– Nyt Kela siis esittää toimeentulotukeen liittyvien ongelmiensa vuoksi, että kunta myöntäisi ehkäisevänä tukena kiireellistä apua ihmisille, ja että kunta ohjaisi asiakkaita sähköisessä asioinnissa sekä lisäksi siirtäisi kunnasta työntekijöitään heille määräaikaisesti työskentelemään, ihmettelee Hämeenlinnan vastaava tilaajajohtaja Eija Leppänen.

"Resurssia ei ole"

Kela varautui uuteen toimeentulotukitehtäväänsä palkkaamalla 750 työntekijää. Kevään aikana on tarkoitus rekrytoida 300 henkilöä lisää ruuhkautumisen vuoksi. Saman ruuhkan vuoksi Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen anoo nyt lisäapua kunnilta.

Hämmennystä tämä pyyntö herättää tilanteessa, jossa asiaan ei ole voitu varata rahoitusta.

– Pulmahan on se, ettei esimerkiksi meillä näihin ole mitään resurssia enää olemassa. Määräaikaiset työsuhteet on purettu, palkkatuki-ihmiset ovat lopettaneet, osa on siirtynyt muihin tehtäviin ja jäljellä on enää kourallinen väkeä, Leppänen luettelee. 

"Työntekijät aivan pulassa"

Esimerkiksi Hämeenlinnassa henkilöstöä on enää noin viidesosa siitä, mitä ennen uudistusta oli. Tämä henkilöstö on mitoitettu käsittelemään ainoastaan ennaltaehkäisevän ja täydentävän tuen hakemukset vuoden alusta alkaen. 

– Näillä työntekijöillä on enemmän kuin kädet täynnä työtä tällä hetkellä. Kaikki toimeentulotuen kanssa työskentelevät kaupungin työntekijät ovat jo nyt aivan pulassa Kelan kompastelusta aiheutuvien pulmien kanssa, lataa Leppänen.

Perustoimeentulotuen päätökset on tehty vuoden alusta alkaen Kelasta käsin. Ennen päätökset tehtiin kunnissa. 

Kunnan tehtäväksi jäi täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen – nämä molemmat edellyttävät harkintaa. 

Lue myös:

    Uusimmat