Keihäässä sensaatiomaisesti kultaa heittäneen intialaisen elämä mullistuu – saa mielettömän palkkion voitostaan
Intian kultasankari Neeraj Chopra saa tukun rahaa, uuden tontin kotiosavaltiostaan ja uuden hienon virkanimikkeen Panchkulan urheilukeskuksen johtajana.
Intian historian ensimmäisen yleisurheilumitalin napanneen Chopran elämä mullistui 87,58 metriä kantaneen voittoheittonsa myötä sananmukaisesti kertaheitolla.
Times Of India -lehden artikkelin mukaan Chopran kotiosavaltio Haryana palkitsee keihäänheittäjän 60 miljoonalla rupialla eli noin 687 000 eurolla. Lisäksi Haryana lahjoittaa keihäsmiehelle tontin uudelle kotitalolle.
Kaiken tämän päälle Chopra saa varmasti mielekkään ja rahakkaan viran Panchkulan urheilukeskuksen johtajana. Chopra oli jo ennen menestystään useiden muiden yleisurheiluhuippujen tavoin julkisessa virassa Intiassa.
Virkakuviolla urheilija nauttii vakituista palkkaa, vaikka työvelvoite on todellisuudessa lähes olematon, ja saa siten keskittyä puhtaasti urheilemiseen ja harjoitteluun.
Köyhältä maaseudulta Haryanan osavaltiossa kotoisin on Chopran lisäksi myös toinen Tokion olympiamitalisti, vapaapainin pronssia voittanut Bajrang Punia. Hänelle on luvassa noin 229 000 euron palkintoraha osavaltion kassasta ja Chopran tapaan uusi tonttimaa.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Suora kello 10: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
Lataa lisää