Kaupunginvaltuutettu "Husu" Hussein järkyttyi hirttoköydestä kirjekuoressa – "Se köysi aiheutti vihaa, pelkoa ja surua yhtä aikaa"

Helsinkiläistä kaupunginvaltuutettua Abdirahim "Husu" Husseinia (sd.) odotti järkyttävä kirje keskiviikkona valtuuston kokouksessa. Husseinille oli lähetetty Helsingin kaupungintalolle isossa kirjekuoressa rasistinen teksti ja hirttosilmukka.

Hussein kertoo kirjeen sisällön herättäneen jo Helsingin kaupungintalon henkilökunnan huomion, ja he olivat tutkineet sitä ennen kirjeen antamista Husseinille. Kirjeen avattuaan Hussein kertoo järkyttyneensä ja joutuneensa istuuntumaan hetkeksi tasatakseen hengityksensä.

– Tällä kertaa itse kirje ei paljon hetkauttanut, koska samaa tekstiä on aikaisemminkin lähetetty. Olen tottunut jopa siihen, valitettavasti, Hussein sanoo MTV Uutiset Liven haastattelussa.

– Mutta se köysi aiheutti vihaa, pelkoa ja surua minussa yhtä aikaa. Tämä hirttoköysi oli lähetetty juuri minulle. Se oli kuin joku olisi näyttänyt asetta tai puukkoa ja tullut minua kohti.

Kirjeessa Husseinia haukutaan neekeriksi ja mutakuonoksi, ja häntä varoitetaan puuttumasta suomalaiseen politiikkaan. Lisäksi kirjeessä viitataan rasistiseen järjestöön Ku Klux Klaniin ja yhdysvaltalaiseen ihmisoikeusaktivistiin Martin Luther Kingiin. Nobelin rauhanpalkinnonkin saanut Luther King Jr. murhattiin.

"Näitä tapahtuu todellisuudessa"

Toivuttuaan ensi järkytyksestä Hussein otti kirjeen mukaansa ja käveli takaisin valtuustosaliin.

– Yritin keskittyä kokoukseen, mutta se oli vaikeaa, hän sanoo.

Hussein kertoo ottavansa asian vakavasti ja tekevänsä rikosilmoituksen eilisestä lähetyksestä ja muista saamistaan viesteistä.

– Vaikka en usko ihan täysin, johtavatko kaikki tuomioon, saadaan ne ainakin tilastoihin. Jos ei mitään muuta, niin nähdään, että näitä tapahtuu todellisuudessa Suomessa.

Päivittäistä häiriköintiä

Hussien sanoo häiriköinnin lisääntyneen viime vuosina.

– Saan päivittäin törkypostia tekstiviestinä, sähköpostina ja sosiaalisessa mediassa, Hussein sanoo.

Kerran Hussein kertoo olleensa joukossa, jolle oli lähetetty kuolleen sian pää.

– Saan viestejä, joissa kerrotaan, että minut on nähty ja että onnekseni olin muiden kanssa. Muuten he olisivat voineet tehdä jotain.

Häiriköinti vie keskittymisen

Hussein harmittelee häirinnän vievän keskittymiskykyä kaupunginvaltuutetun töistä. Hän uskoo sen olleen myös hirttoköyden lähettäjän tavoite.

– Todennäköisesti hän halusi saada minut pelkäämään ja epäilemään kykyäni tehdä töitä kunnan puolesta sekä viedä keskittymistä tärkeisiin asioihin.

Hussein muistuttaa, ettei hän ole ainoa, joka saa vastaavia viestejä.

– On aika tehdä asialle jotain.

Lue myös:

    Uusimmat