Suomalaissuunnittelija Minna Hepburnin malliston vaatteet valmistetaan eettisistä materiaaleista Englannissa. Suunnittelijan omaa nimeä kantava mallisto on päässyt esille muun muassa saarivaltion Vogue-lehteen.
Vaatesuunnittelija Minna Hepburn suunnittelee ekologisia, vintage-henkisiä vaatteita Lontoossa. Hän muutti Iso-Britanniaan kymmenen vuotta sitten miehensä Michaelin mukana. Koulutukseltaan Minna ei kuitenkaan ole vaatesuunnittelija, vaan sotatieteilijä.


– Päädyin muotialalle aivan vahingossa. Olimme häittemme jälkeen matkustamassa Aasiassa, ja tapasin Vietnamissa naisen, joka omisti tehtaan. Hän ehdotti, että voisi valmistaa meille mallistoa, Minna kertoo.
Minna tarttui tilaisuuteen. Kyseinen mallisto sai nimekseen SE1 London, ja se pääsi myytäväksi muun muassa Oxford Streetin Top Shopiin.
– Lopetin SE1 London -malliston puolentoista vuoden jälkeen, sillä tunsin, ettei mallistolla ollut tarinaa takanaan. Aloin myös samalla hiljalleen kiinnostua eettisestä muodista, valmistusperiaatteista ja luomukankaista, suunnittelija muistelee.







