Kauneutta ja käytännöllisyyttä samassa paketissa

HYKS:n Syöpätautien poliklinikan odotustila on yksi niitä harvoja julkisia tiloja maassamme, jonne on tilattu seinämaalaus ilahduttamaan joskus hivuttavan pitkiä minuutteja viettävien asiakkaiden silmää. Koristemaalari Seija Pihlaniemi on maalannut sinne seinäntäyteisen runsauden sarvi -maalauksen. Pihlaniemen uusin koristemaalaustyö on Helsingissä Kalevankatu 45:ssä sijaitsevan venäläishallinnon aikaisen kerrostalokompleksin rappukäytävien ornamenttikoriste. Kyseessä on yhteensä 340 metriä pitkä sabloni-tekniikalla maalattu koristenauha, jonka aihe on muotoiltu takorautaisen porraskaiteen akantinlehtikuviosta ja jonka värimaailma noudattelee rakennuksen alkuperäistä ilmettä.

Pihlaniemi tekee sabloni-kuvion, eli suomeksi lovikon, kalvomuoville sopivalla vaihdettavateräisellä askarteluveitsellä. Jokaista väriä varten tehdään oma sabloninsa. Rakennuksen kiviseiniin käytetään tavallista lateksimaalia ja maali tuputetaan kertakäyttöisellä superlonista tehdyllä maalituputtimella sablonin kuvioaukosta seinälle.

Seija Pihlaniemi on opettanut koristemaalausta mm. Vantaan Käsi- ja taideteollisen oppilaistoksen maalausosastolla. Oheinen ruusukaappi on hänen oppilaansa tekemä työ, joka on nyt päätynyt opettajan kotikäyttöön. Vanha toimistokäytössä ollut kaappi on viillutettu ja lakattu sen jälkeen kun vanha lakka on himmennetty hiomalla. Sitten kaappiin on maalattu pohjamaali itsevalmistetulla öljymaalilla kahteen kertaan. Maalin kuivuttua vuorokauden ajan siihen on piirretty liidulla koristekuvioiden ääriviivat. Lopuksi koristekukat on maalattu piirustuksen mukaisesti taiteilijan öljyväreillä ja viivasiveltimellä.

Koristemaalaus voi antaa uuden ilmeen myös pienille tarve-esineille, kuten työvälineiden tai vaikka kuittien säilyttämiseen käytetylle vanerilaatikolle. Kuvan laatikko on ollut alun perin uusi ja väritön ja koristelu on aloitettu maalaamalla laatikko kahteen kertaan sinisellä öljymaalilla. Kuvion suunnittelun pohjana on Paul Kleen maalaus, josta kuva on rekonstruoitu läpinäkyvälle voipaperille. Piirroksesta on leikattu useita eri sabloneita, yksi kutakin väriä varten.

- Vastaavanlaisen maalauksen voi toteuttaa myös siten, että kuvio siirretään suoraan rasian kanteen esimerkiksi kalkkeripaperilla ja maalataan pintaan öljyväreillä, huomauttaa Pihlaniemi.

Huonekalu - viesti eletyn elämän varrelta

Koristelussa voi päästää myös mielikuvituksensa ja luovuutensa valloilleen. Vanhan pelipöydän koristelun lähtökohtana on omistajan lapsuudenaikaisten piirrosten uudelleen esiin poimiminen. Kun kyseinen henkilö aikoinaan piirteli pöydän pintaan terävällä esineellä omia kuvioitaan, sai hän vanhemmiltaan kovasti nuhteita. Kuin sattuman oikusta, pöytä joutui perintönä nyt aikuistuneelle töhertelijälle, joka päätti ottaa muistoistaan kaiken irti ja toi pöydän Seija Pihlaniemen koristeltavaksi.

Pihlaniemi jatkoi pöydän elämänvaiheita maalamalla alkuperäisen kuvion esille öljymaalilla. Osa pöydän alueista kullattiin ja osaan on tehty marmorointia. Mielikuvituksen siivin pöytään on liimattu tai upotettu koristeeksi omistajalleen tärkeitä esineitä, kuten onnenlantti, pienen kukkaro sekä simpukoita. - Koristelu tuo esineet ja tilat persoonallisesti esille. Niihin voi liittää mainiosti mukaan myös esineitä, kuin viestejä eletyn elämänsä varrelta, muistuttaa Seija Pihlaniemi.

Pihlaniemi on koostanut koristemaalauksesta kirjan nimeltä Taikapaperi, joka sisältää ohjeita erilaisten koristemallien luomiseen. Vaikka kirjan ohjeet on tehty paperin koristelua ajatellen, niitä voi täysin soveltaa myös puupinnan maalaukseen.

Tässä Seija Pihlaniemen ohje öljymaalin valmistusta varten:

1. Valmistetaan maalausneste sekoittamalla keskenään - 1/3 vernissaa - 1/3 serotiinia - 1/3 tärpättiä
2. Pieneen osaan maalausnestettä hierretään väripigmenttejä tasaiseksi ja kiiltäväksi tahnaksi.
3. Valmiiseen väritahnaan lisätään maalausnestettä pienissä erissä, jolloin saadaan peittävä öljymaali. Jos maalausnestettä lisätään liikaa, tulee maalista läpikuultava lasuuri. Muista, että pellavaöljyvernissa on itsestään syttyvää, joten kaikki öljyiset rätit tulee kastella käytön jälkeen ja joko levittää kuivumaan tai hävittää!

Lisää maalireseptejä, kuten tempera-, öljy- ja liimamaalin valmistukseen löydät Seija Pihlaniemen kirjasta Taikapaperi, Edita


Itsetehtyjen maalien valmistusta opetetaan myös HELSKYn kurseilla Helsingissä, tiedustelut: Heli Arvilommi, Helsingin käsi- ja taideteollisuus ry 09 - 652 033 http://www.suomentaitoverkko.fi.

Kansainvälisiä koristemaalausesimerkkejä http://www.artisans-d-art.com

Teksti ja kuvat: Maarit Piippo

Lue myös:

    Uusimmat