Kauneuskirurgia kiinnostaa myös ikäihmisiä
Kauneusleikkaukseen hakeutuva ikäihminen ei ole enää tänä päivänä harvinainen näky. Alalla 20 vuotta toimineen Tiina Jylhä-Valkosen vanhin asiakas on ollut 84-vuotias nainen.
Kasvojen, ihmiskehon näkyvimmän osan kohdalla ongelmat ovat lähes kaikilla samat. Biologialle kukaan ei voi mitään: kun ihon elastaani katoaa, iho alkaa roikkua.
− Yleensä vaikutus näkyy ensimmäisenä silmäluomissa. Monella suomalaisella silmien rakenne on sellainen, että yläluomi on jo valmiiksi raskas, Tiina Jylhä-Valkonen The Look -klinikalta kertoo.
Tyypillisesti muutos alkaa näkyä kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla ja ensimmäisenä yläluomessa. Eniten silmäluomien kohotuksessa käy 40-vuotiaita.
− Joskus on ollut myös tapauksia, joissa luomi on alkanut roikkua häiritsevästi hyvinkin nuorena. Olemme leikanneet myös 18-vuotiaita, Jylhä-Valkonen sanoo ja muistuttaa, että täysi-ikäisyys on leikkaukseen pääsyn alaraja.
Lupa nauttia elämästä
Kun ikää tulee lisää, muun muassa kasvojenkohotusten suosio kasvaa. Jylhä-Valkonen on huomannut työnsä kautta, että myös ikäihmiset hakeutuvat nykyään yhä rohkeammin kauneuskirurgian pariin. Moni haluaa näyttää vanhempanakin hyvältä.
− Vanhin asiakkaamme, jolle tehtiin rinnat ja kasvojenkohotus, oli 84-vuotias nainen. Hän totesi, että hänelläkin on lupa nauttia elämästä. Hän sanoi kokevansa yhä olonsa imarrelluksi, jos vaarit katsovat torilla perään, Jylhä-Valkonen kertoo.
Myös ikämiehet ovat vapautuneet leikkausten suhteen. Jylhä-Valkonen mainitsee esimerkkinä päälle 70-vuotiaan miehen, jolle tehtiin kasvojenkohotus.
− Jos iho tekee tepposet, ja muuten voi hyvin ja jaksaa yhä mennä, miksi asialle ei tekisi jotain?
Lomalla leikkaukseen
Jylhä-Valkosen kokemuksen mukaan kauneuskirurgian pariin hakeudutaan nykyään pääsääntöisesti pystypäin.
− Joku saattaa pohtia, että onko tämä nyt vähän turhuutta, mutta valtaosa näkee kauneuskirurgian osana kauneudenhoitoa.
Leikkaukset rahoitetaan yhtä lailla säästöillä kuin lainallakin. Kesäkuukaudet sekä joululoma ovat alan vilkkainta aikaa.
− Kasvo-operaatioiden suhteen harva haluaa mennä murjotun näköisenä töihin.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
07:02
Lauri Marjamäki purki raivoaan voimasanoin – palasi tähän kohutuomioon Liiga-ottelun jälkeen: "Kaikkien mielestä oli"
-
07:01
Töllötuomarit nostavat kolme tv-syksyn viihdyttävintä persoonaa – toivovat tätä näyttelijää useampaan ohjelmaan
-
06:49
Esapekka Lapin ulosajosta kova puhuttelu – raju tärsky sisälsi alokasmaisia piirteitä
-
06:47
Uskaltaisitko päästää tekoälyn lääkäriksesi? Se on jo käytössä ja paranee jatkuvasti, kertoo työelämäprofessori
-
06:45
Nato valmiina lisäämään rauhanturvajoukkojaan Kosovossa
-
06:12
Slovakia äänestää tänään ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa – ennakkosuosikkina Venäjä-myönteisen ex-pääministeri Ficon puolue
-
05:53
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys – tuleeko vuosikymmenien takaiseen veritekoon vihdoin selvyys?
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
Lataa lisää