Kaukojunat kulkevat myöhässä lumimyräkän takia, osa vuoroista korvattu busseilla ja takseilla – myös lennoissa myöhästymisiä ja peruutuksia

Juna- ja lentomatkustajia pyydetään tänään varautumaan myöhästymisiin, kertovat Finavia ja VR.

Hieman kello yhdentoista jälkeen kaukojunista oli myöhässä noin puolet, VR kertoo. Pieksämäeltä Helsinkiin kello 12.23 lähtevä Intercity korvataan busseilla Pieksämäen ja Jyväskylän välillä sääolosuhteiden aiheuttaman teknisen ongelman vuoksi.

Säästä johtuvat kaukojunien myöhästymiset ovat tällä hetkellä noin puolesta tunnista tuntiin.

Myöhästymisille oli lumimyräkän lisäksi muitakin syitä. Esimerkiksi klo 7.04 lähtenyt Intercity Helsingistä Pieksämäelle myöhästyy arviolta kaksi tuntia teknisen vian vuoksi ja Jyväskylän ja Pieksämäen väli korvataan busseilla ja takseilla.

Lähijunista oli samaan aikaan myöhässä joka kolmas. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä N-junien vuoroväliä on sunnuntaina harvennettu lumitöiden vuoksi.

Lentoja peruttu

Helsinki–Vantaalta lähteviä lentoja on myös myöhässä sään vuoksi ja iltapäivällä on luvassa lisää viiveitä ennustetun jäätävän tihkun ja kovan tuulen vuoksi, kerrotaan Finavian viestinnästä.

Finnair on myös perunut joitakin lentoja etukäteen. Myöhästymiset olivat aamupäivällä noin puolesta tunnista 45 minuuttiin.

Lue myös:

    Uusimmat