Kauhajoen kirkko täyttyi koulusurmien muistopäivän iltana: "Sitä ymmärsi, että huomisesta ei kukaan tiedä"

Kauhajoen kirkko täyttyi koulusurmien muistopäivän iltana 1:43

Kauhajoella on vietetty tänään vuoden 2008 koulusurmien muistopäivää. Syyskuun 23. päivänä opiskelija ampui yli 200 laukausta ammattikorkeakoulun tiloissa ja surmasi yhden opettajan, yhdeksän opiskelijaa ja itsensä.

Tänä iltana Kauhajoen kirkko täyttyi muistopäivän viettäjistä. Yksi heistä oli kauhajokelainen Kaarina Kaijankangas.

– Pelkään pahoin, että vaikka paljon on tehty kaikenlaisia parannuksia, koulusurmat voivat vielä toistua. Me ihmiset olemme unohtaneet lähimmäisen, niin yleisesti kuin aivan perhepiirissäkin, Kaijankangas toteaa.

Kaijankangas piti pientä liikettä Kauhajoen keskustassa 10 vuotta sitten, kun koulusurmat tapahtuivat.

– Se tuntui järkyttävältä, kun tuli asiakkaita sanomaan, että hei, tuolla ammutaan. Opiskelijoita juoksenteli ympäriinsä, heitä hyppi ikkunoista jokirantaan ja … se oli kamala tilanne, Kaijankangas muistelee.

Vaikka aikaa on kulunut kymmenen vuotta, asia ei unohdu.

– Ei unohdu. Meidän pitäisi muistaa, että jokainen ihminen on arvokas ja elää sen mukaan.

Rehtori ei unohda

Käymme Seinäjoen ammattikorkeakoulun silloisissa tiloissa, joissa nyt toimii ammattioppilaitos.

10 vuotta sitten koulun rehtorina toimi Tapio Varmola, joka on Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori edelleen.

Varmola kävelee käytävillä, joissa syyskuun 23. päivänä vuonna 2008 ryntäili hätääntyneitä oppilaita. Varmola itse piti tilaisuutta osalle opettajista, kun ammuskelu keskeytti koulupäivän ennen yhtätoista aamulla.

– Se päivä on aika tarkkaan mielessä edelleenkin, kaikki tapahtumat tässä koulussa ja koulun ulkopuolella. Epäselvyys siitä, mitä oikeastaan on tapahtunut, jatkui iltaan saakka, rehtori muistelee.

Hän kiirehtii muistotilaisuuden kutsuvierastilaisuuteen. Kohta väki siirtyy kirkkoon ja sieltä paikalle, jonne tänään on siirretty koulusurmien muistokivi.

Ihmiset vievät kynttilöitä paikalle jo ennen tilaisuuden alkua. Osalla on kyyneleet silmissä, kun he jatkavat matkaa kirkolle.

”Huomisesta ei kukaan tiedä”

Kirkkoon matkaavat myös Leena ja Juha, jotka muistavat Kauhajoen surmien jälkimainingit.

– Poliisi oli hyvin tiukkana ja keräsi pois aseita ja puuttui jokaiseen grillirähinäänkin tavallista kovemmin. Näki, että otteet muuttuivat nopeasti hyvin tiukoiksi, Juha muistelee.

Leena arvioi, että koulusurmat muuttivat ihmisten elämää ainakin yhdellä tavalla.

– Sitä ymmärsi, että huomisesta ei kukaan tiedä. Meillä on vain tämä päivä ja tämä hetki.

Lakimuutoksia ja asetuksia

Koulusurmien ehkäisyyn on panostettu sittemmin monella rintamalla. Aselakeja on tiukennettu, nuorten mielenterveyshoitoon on satsattu, erilaisia kiusaamisen vastaisi hankkeita aloitettu, nettipoliisien määrää lisätty.

– Poliisitoiminta on hyvin vahvasti aktivoitunut sen jälkeen. Tiedän itsekin, että näitä vastaavia tapahtumia ja uhkatilanteita on ollut Suomessa. Myös opiskelijoiden terveydenhuollossa on koetettu panostaa erityisesti mielenterveyspalveluihin, joiden kysyntä on nuorten opiskelijoiden keskuudessa suuri, valitettavan suuri, Varmola sanoo.

Hän iloitsee tuoreimmasta uutisesta: parin vuoden kuluttua ammattikorkeakoululaiset pääsevät YTHS:n eli ylioppilaisen terveydenhuoltosäätiön piiriin.

– Se parantaa opiskelijoiden terveydenhuoltopalveluja entisestään, Varmola kiittelee.

Ihmiset haluavat jättää asian taakseen

Kauhajoen keskustassa ihmiset eivät ole järin innostuneita puhumaan asiasta. Jokainen kyllä muistaa, missä oli, kun ammuskelu alkoi. Useimmat sanovat, että asia on jo jäänyt taka-alalle.

–Työkavereiden kanssa asiasta puhutaan vielä joskus, mutta ei enää niin usein, kioskilla asioiva Jenna Wegelius sanoo.

Rehtori Varmola arvioi opiskelijoiden selvinneen tapahtumasta yllättävän hyvin, vaikka monella on takanaan traumaattisia kokemuksia.

– Restonomiopiskelijat valmistuivat ja ainakin siltä osin selvisivät ja lähtivät elämässä eteenpäin. Meille opettajille asiassa riittää vielä kauan sulateltavaa, Varmola toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat