Katsokaa mitä maaleja – Lionel Messi teki valtavan tempun ensimmäisenä pelaajana historiassa

Barcelonan Lionel Messistä tuli viiden suurimman jalkapalloliigan ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt vähintään 20 maalia 13 peräkkäisellä kaudella. Argentiinalaistähti ylsi temppuun juhlaottelussaan, jossa Huesca kaatui maanantai-iltana 4–1 ja Messi laukoi kaksi huikaisevaa maalia.

Messi sivusi ottelussa Xavi Hernandezin ennätystä Barcelonassa pelatuissa otteluissa. Messi nousi seuran kaikkien aikojen ottelutilaston jaetulle kärkipaikalle 767. esiintymisellään.

Kaukaa tärähti 

Ennätykselliset kuusi kertaa maailman parhaana jalkapalloilijana palkittu Messi teki Huescaa vastaan ottelun ensimmäisen maalin 13. minuutilla ja viimeisen osuman 90. minuutilla.

Kumpikin syntyi kaukolaukauksella rangaistusalueen takaa. Ensimmäinen helähti todella vihaisella kudilla näyttävästi yläriman kautta häkkiin, ja Messin viimeistelemä illan päätösosuma otti kimmoketta Huesca-puolustuksesta.

Myös Barcelonan toisesta maalista vastanneen Antoine Griezmannin kaukolaukausmaalia kelpaa ylälaidan maalikoosteesta ihastella.

"Maailman paras"

Messistä tuli Huesca-ottelun myötä viiden suurimman jalkapalloliigan – joihin lukeutuvat Espanjan ohella Englanin, Saksan, Italian ja Ranskan pääsarjat – ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt vähintään 20 maalia 13 peräkkäisellä kaudella. Tällä sesongilla Messi on 25 pelaamassaan La Liga -ottelussa viimeistellyt nyt 21 maalia.

Barcelonan päävalmentajalla Ronald Koeman tuumi ottelun jälkeen saman, mikä on käynyt varmasti monen mielessä vuosien saatossa: mitä Messistä voi enää sanoa?

– Hän on minusta osoittanut olevansa maailman paras pelaaja. Ensimmäinen maali oli fantastinen, ja hän ansaitsee olla tämän joukkueen huomion keskipisteessä, Koeman kommentoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

– Hänen tasonsa niin monien vuosien aikana, niin monissa peleissä... Hän on tärkein pelaaja Barcelonan historiassa, ja luojan kiitos hän on yhä täällä meidän kanssamme, valmentaja jatkoi koko ammattilaisuransa ajan Barcelonaa edustaneesta argentiinalaisesta.

Barcelona on La Ligassa toisena, neljän pisteen päässä sarjakärki Atletico Madridista.

Lue myös:

    Uusimmat