Katsoja häiriköi miesten ratakierrosta Roomassa - katso video!

Jeremy Wariner, kuva: Paul Gilham/Getty Images
Jeremy Wariner juhli torstaina, kuva: Paul Gilham/Getty Images
Julkaistu 10.06.2010 22:43(Päivitetty 11.06.2010 00:06)

Yhdysvaltain Jeremy Wariner pinkoi voittoon kauden kärkiajalla 44,73 miesten 400 metrin sileällä torstaina Rooman Timanttiliigassa.

Kisan ratkaisu oli jännittävä, sillä toiseksi jäänyt USA:n Angelo Taylor venyi uhkaamaan Warinerin voittoa aivan loppusuoran viimeisillä metreillä. Taylorin heittäytyminen ei kuitenkaan kantanut voittoon asti, sillä eroa jäi Warinerin hyväksi lopulta yksi sadasosa.

Kisassa nähtiin ennalta-arvaamatonta dramatiikkaa jo jälkimmäisen kaarteen alussa, kun aitiopaikalta kisaa seurannut katsoja huitoi varomattomasti katsomokoreografioissa käytetyllä valkoisella pehmytmuoviputkella. Ulointa rataa taittanut Belgian Jonathan Borlee säikähti päätään kohti huiskittua putkea ja menetti juoksurytminsä.

Eniten välikohtauksesta kuitenkin kärsi Yhdysvaltain David Neville, jonka juoksu sekosi kokonaan Borleen vierellä. Borlee juoksi kisassa maaliin asti, mutta Neville jätti leikin kesken.

Miesten 400 metriä, Rooman Timanttiliiga:

 1. Jeremy Wariner       USA  44,73 kk
 2. Angelo Taylor        USA  44,74 
 3. Christopher Brown    BAH  45,05
 4. Renny Quow           TRI  45,52 
 5. Michael Bingham      GBR  46,04
 6. Claudio Licciardello ITA  46,32
 7. Jonathan Borlee      BEL  46,62
    Jermaine Gonzalez    JAM  dnf
    David Neville        USA  dnf


(MTV3)

Rooman Timanttiliigan miesten ratakierros Katsomo.fissä:

Sumo video id

Lue myös:
Powell tykitti jälleen huippuajan
USA:n Demus väläytti hurjaa tuloskuntoaan
Rooman Timanttiliigan tulokset
Vlasic ponnisti huipputiukan kisan voittoon
Katsoja häiriköi miesten ratakierrosta Roomassa
Spotakova heitti ylivoimaiseen voittoon Roomassa
Ruuskanen heittää New Yorkissa
Yleismiehet: Tilanne Rooman kisan jälkeen

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu