Katso videolta hurja pelastus! Poliisit ja ohikulkijat auttoivat sillalta roikkuvaa miestä: "Hän ei halunnut takaisin ylös"

Poliisit ja ohikulkijat pelastivat miehen, joka aikoi päättää elämänsä. Tilanne tallentui videolle.

Poliisit ja ohikulkijat auttoivat pelastamaan itsetuhoisen miehen New Yorkin kaupungissa, uutisoi CNN. 79-vuotias mies oli päättänyt hypätä Narrowsin salmen ylittävältä riippusillalta. Tiputus veteen on noin 70 metriä.

Ohi ajava poliisimies huomasi hyppääjän juuri ja juuri ajoissa. Miehen toinen jalka oli jo kaiteen yli. Videolla on nähtävissä, kuinka lähellä kuolemaa hän kävi.

– Hän ei halunnut takaisin ylös, yksi miestä auttaneista poliiseista kertoo.

Pelastus kiinni vain sekunnin sadasosista

Mies vaati, että pelastajat päästäisivät hänet putoamaan. Poliisit ja apuun rientäneet ohikulkijat saivat kuitenkin kiskottua miehen turvaan. Poliisin mukaan tyhjä auto kyseisellä sillalla tarkoittaa tavallisesti ruumista.

– Oli mahtavaa nähdä, kuinka kaikki tekivät yhteistyötä. Oli sekunnin sadasosasta kiinni, ettei tarina ollut täysin toinen, yksi poliiseista kuvailee.

Videon kuvasi yhden hyppääjää auttaneen poliisimiehen vaimo. Vaimo soitti hätäkeskukseen.

Lue myös:

    Uusimmat