Taiteilija lähtee mukaan politiikkaan.
Taiteilija Katariina Souri on perustamassa uutta puoluetta kahden muun naisen kanssa. Uusi puolue on nimeltään Graniittipuolue ry.
Souri kertoo Facebook-päivityksessään, ettei hänen tarkoituksensa ollut kertoa asiasta vielä.
– Tarkoitukseni ei ollut julkistaa tätä asiaa vielä, mutta koska Demokraatti-lehdestä toimittaja otti tänään yhteyttä, on ehkä syytä kertoa uutinen vireillä olevasta pitkän linjan projektista.
Puolueen hakemus on tällä hetkellä vireillä Patentti- ja rekisterihallituksessa.
Sourin mukaan asian kanssa oli tarkoitus tulla julkisuuteen vasta, kun puolueohjelma on hiottu kuntoon ja se on mennyt läpi oikeusministeriössä.
– Siinä kohden on edessä kannatusilmoitusten kerääminen ja toivottavasti pääsy puoluereksisteriin. Kannattajakortteja vaaditaan 5 000 kappaletta.
Sourin lisäksi puoluetta ovat perustamassa Maiju Palin ja Metsälintu Pahkin.

