Katajanokan hotelli poikkeaa muista Helsingin yöpymispaikoista jännittävän historiansa vuoksi. Hannu Kokko on yksi niistä tutkintavangeista, jotka odottelivat tuomiotaan Katajanokalla silloin kun rakennus toimi vielä vankilana. Hänen muistonsa vankila-ajoilta ovat pääasiassa ikäviä.
– 60-luvun puolessa välissä jouduin ensimmäistä kertaa Katajanokalle. Sen jälkeen olin siellä useita kertoja tutkintavankina, vuodenkin kerrallaan, Hannu Kokko kertoo.
Kun Kokko joutui ensimmäisen kerran tutkintavankeuteen, hän oli vasta 17-vuotias. Mies muistaa edelleen hyvin, millainen tunnelma silloin oli.
– Tunnelmat olivat hyvin surulliset. Siinä tuli äitiä ikävä, Kokko toteaa.
Katajanokan tutkintavankeuden jälkeen Kokko lähti lukemaan tiilenpäitä Sörnäisten vankilaan. Istumisen syitä olivat aina nuoruuden tyhmyydet: päihdeongelmat, omaisuusrikokset, pahoinpitelyt ja ryöstöt.
– Olen ollut vapaa lähes 39 vuotta, vapautumiseni jälkeen olen tehnyt avustustyötä vankien parissa Suomen lisäksi Venäjällä, Virossa, Latviassa ja Ruotsissa.
Aamiainen jaettiin ulostepaljun vieressä
Kuusi vuotta sitten Kokko perusti vankila-ajoilta tuttujen ystäviensä kanssa Suomen Kris-yhdistyksen, joka auttaa vapautuvia vankeja jaloilleen. Yhdistystoiminnan myötä Kokko on antanut entisille Katajanokan vangeille kasvot. Kokko on yöpynyt Katajanokan vankilan tiloihin perustetussa hotellissa kaksi kertaa, kun hänestä on tehty haastatteluja.
– Vitsailin vastaanotossa, että ei minulle ole täällä ennen avaimia annettu, kun olen tullut sisään. Pyysin päästä siihen selliin, jossa olin silloin, kun ensimmäistä kertaa jouduin tänne, Kokko kertoo.
Huone oli yhdistetty kahdesta sellistä, ja tietenkin sisustettu uudestaan, mutta valo tuli huoneeseen edelleen samalla tavalla kuin vuosikymmeniä sitten kaltereiden välistä. Visiitillään muistot palasivat Kokon mieleen.
– Oli hyvin ankeaa. Ovet laitettiin 15.50 kiinni ja toivotettiin hyvät yöt. Seitsemältä aamulla ne taas avattiin. Jokaisessa huoneessa oli palju, jossa oli vettä. Siihen tehtiin kaikki tarpeet. Aamiainen jaettiin samalla, kun paljut tyhjennettiin. Se haju oli todella karmea, ja aamiainen oli sellaista puurolitkua.
Kukaan ei auttanut kovissa kivuissa
Pikkuhiljaa Kokko alkoi tottua hajuun ja vankilan tapoihin. Hän pääsi putsariksi, mikä tarkoitti ruoan jakamista muille vangeille, siivoushommia sekä vähemmän aikaa sellissä suljetun oven takana. Vaikka vankilasta sai pitkäaikaisia ystäviä, niissä ympyröissä hauskoja asioita tapahtui hyvin vähän, ja huonoja muistoja jäi huomattavasti enemmän kuin hyviä.
– Eräs hyvin tuskallinen muisto jäi siitä, kun sain allergiaa angiinaan määrätystä penisilliinistä. Ihoni kutisi todella paljon, ja jouduin nukkumaan pakkasella ilman paitaa ikkuna auki. Vaikka kivut olivat kovia, asian kanssa ei pidetty mitään kiirettä.
Harmitusta aiheutti myös se, että omasta kohtalosta ei ollut mitään tietoa. Vangit kävivät kahden viikon välein oikeudessa ja elivät epätietoisuudessa tulevasta tuomiostaan. Kokko istui kerralla vuoden Katajanokalla, kun hän valitti tuomiostaan ensin hovioikeuteen ja sitten korkeimpaan oikeuteen.
– Siinä meni vuosi hukkaan. Siihen aikaan tutkintavankeudessa vietettyä aikaa ei vähennetty tuomiosta.