Katainen: Suomen Venäjä-suhteet omiin käsiin

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen perää MTV:n nettikolumnissaan Suomelta itsenäisempää otetta Venäjä-politiikkaan.

Puheenjohtaja Jyrki Katainen kirjoittaa kolumnissaan, että suomalaisten vakuuttelut siitä, että suhteet ovat kaikin puolin kunnossa, ovat kyllä sinänsä oikeita, mutta silti maiden suhteista puuttuu dynamiikkaa.

Katainen sanoo, että Suomi ikään kuin odottaa, että EU:n yhteinen Venäjä-politiikka näyttäisi valon ja suunnan yhteistyölle, vaikka olemme itse Venäjän naapureita. Saksa ei Brysselin apua odota suhteissaan Venäjään.

Suomen etu on vahva EU:n yhteinen Venäjä-politiikka. Tästä huolimatta Suomen ulkopolitiikan yhtenä tärkeimmistä prioriteeteista tulisi olla myös oman Venäjäpolitiikkamme vahvistaminen, Katainen sanoo. Kokoomusjohtajan mielestä tämä on edellytys sille, että Suomi voi ohjata ja vaikuttaa myös EU:n yhteisiin linjauksiin toisin kuin tällä hetkellä.

Kataisen mielestä yksi Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden tärkeimpiä tavoitteita tulisi olla Pohjoisen ulottuvuuden (PU) kehittämiseen sisältyvät mahdollisuudet. Ja siinä samassa Venäjän ja EU:n suhteiden kehittäminen.

Viisumivapautta voitaisiin miettiä

Katainen nostaa kolumnissaan yhdeksi suureksi kysymykseksi Suomen ja Venäjän välisen viisumivapauden. Hänen mielestään on selvää, ettei Venäjä ole vuosiin valmis saamaan lännessä viisumivapautta, mutta nyt vallalla olevasta torjuvasta asenteessa esimerkiksi Suomessa pitäisi pikku hiljaa päästä eroon.

Kataisen mukaan Venäjä ei ole viisumivapauteen koskaan valmis, ellei järjestelmää ryhdytä kehittämään. Suomalaisilla on kokemusta tästä asiasta Viron itsenäistyessä.

Varmasti Venäjän historiassa on paljon selviteltävää. Niin oli Saksankin menneisyydessä, Katainen sanoo. Kysymys on kokoomusjohtajan mielestä siitä, että katseet tulisi siirtää menneisyydestä tulevaisuuteen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat